Kimi Räikkönen vinoili F1-asiantuntijalle – "Olen melko varma, että hän on vältellyt minua sen jälkeen"

Kimi Räikkönen vastaili viikonloppuna F1-fanien kysymyksiin Reddit-palvelussa. Suosittu suomalaiskuski ehti toki kommentoimaan vain pientä osaa tiedusteluista. 

Monet kysymykset olivat varsin humoristisia. Eräs kannattaja pohdiskeli Räikkösen ja Sky Sportsin F1-asiantuntijan Martin Brundlen välistä suhdetta. Jäämieheltä ei ole aina irronnut kommentteja ennen lähtöä varikkosuoralla kysymyksiä tavallisesti esittävälle ex-kuskille. 

– Onko Martin Brundlen vältteleminen radalla ennen kisaa auttanut sinua kehittämään tietoisuuttasi ajamisen aikana? kuului kysymys.

Räikkönen ei jäänyt sanattomaksi, vaan vastasi viittaamalla yhteen legendaariseen hetkeensä Brundlen kanssa.

– Olen melko varma, että hän on vältellyt minua Brasilian vuoden 2006 kisan jälkeen, heitti Räikkönen hymiön kera. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Alfa Romeo -kuski viittasi kauden 2006 päättänyttä kisaa edeltäneisiin tapahtumiin. Brundle hämmästeli tuolloin varikkosuoralla, missä Räikkönen oli, kun futislegenda Pele luovutti erityisen tunnustuksen uransa päättäneelle Michael Schumacherille

– Olin pas**lla, kuittasi Räikkönen. 

Fanitili on julkaissut kuvankaappauksen Räikkösen vastauksesta. Katso julkaisut alta.

Lue myös:

    Uusimmat