Huippusuosittu suomalaisyhtye Nightwish vaihtaa solistia. Bändin neljä muuta jäsentä ovat julkaisseet yhtyeen nettisivuilla avoimen kirjeen, jonka mukaan laulusolisti Tarja Turunen saa lähteä kokoonpanosta.
Kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen kirjoittaman kirjeen mukaan Turusen ja Nightwishin tiet eroavat pitkään jatkuneiden erimielisyyksien jälkeen.
- Ihmiset, jotka eivät puhu toisilleen vuoteen, eivät kuulu samaan bändiin, kirjeessä sanotaan.
Yhtyeen keulakuvana tunnettu Turunen keskittyi bändin miesjäsenten mukaan liiaksi bisnespuolen asioihin musiikin kustannuksella.
- Tämä on varmasti yhtä suuri helpotus sinulle kuin meillekin. Olemme kaikki nielleet pahaa oloa ihan tarpeeksi, kirje vuodattaa.
Nettisivujen mukaan päätös Turusen lähdöstä on neljän miesjäsenen yksimielisesti tekemä.
Yhtye esiintyi tutussa kokoonpanossa vielä perjantai-iltana 21. lokakuuta Helsingin Areenassa.
Nightwishin levy-yhtiön Spinefarmin tiedottaja Tuula Salminen vahvistaa Tarjan Turusen lähtevän bändistä.
- Kurjaa ja surullista. Bändin oli pakko tehdä tällainen ratkaisu. Muuten he eivät olisi tällaiseen päätyneet, Tuula Salminen luonnehtii.
