NHL:n yön suomalaiset: Tehoiltaa viettänyt Mikko Rantanen asetti mailansa oikeaan paikkaan

Mikko Rantanen valittiin ottelun kakkostähdeksi Coloradon kaataessa Arizonan NHL:ssä maalein 3–2. Rantanen kuittasi ottelussa tehot 1+1.

Rantanen aloitti maalinteon ottelussa, kun toista erää oli pelattu alle kaksi minuuttia. Rantanen parkkeerasi itsensä ylivoimalla maalin edustalle, johon Nazem Kadri lähetti tarkan syötön suoraan suomalaisen lapaan. Rantasella oli helppo työ ohjata kiekko maaliin. 

Voit katsoa maalin alla olevalta videolta tai tästä linkistä.

Kolmannen erän alkuun ajoittunut Coloradon 2–0-maali oli malliesimerkki koko ketjun yhteistyöstä. Rantanen  tarjosi kiekon keskialueella Kadrille ja jatkoi itse maalille ja vei puolustajat mukanaan. Kadri kuitenkin jakoi kiekon André Burakovskylle, jolle jäi hyvin tilaa laukoa, eikä ruotsalainen erehtynyt.

Kadri vei Coloradon jo 3–0-johtoon, mutta mutta Arizona nousi vielä viimeisellä minuutilla maalin päähän. Kiri ei kuitenkaan riittänyt voittoon.

Rantasen panos arvostettiin ottelun kakkostähden arvoiseksi. Mies on nyt kerännyt kauden  aikana pelaamissaan 17 ottelussa tehot 8+8.

NHL:n suomalaiset pe–la-yönä


NY Rangers–Boston  6–2
Vaakanainen  BOS 0+0 -2 0 1 - 19.39
Rask         BOS              60.00

Minnesota–LA Kings  3–1
Määttä  LAK 0+0 0 2 1 - 20.39

Arizona–Colorado  2–3
Donskoi   COL 0+0 -1 0 0 1/1 13.13
Rantanen  COL 1+1  2 + 2 0/1 19.52

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja