New York Times: Venäjän räjähdyksessä tuhoutui Putinin mainostaman ydinkäyttöisen ohjuksen prototyyppi

Venäjän viranomaiset ovat olleet vähäsanaisia siitä, mikä aiheutti Arkangelin viimeviikkoisen räjähdysonnettomuuden, joka johti usean ihmisen kuolemaan ja säteilyarvojen piikkiin lähialueella.

Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan kyseessä oli mitä todennäköisimmin ydinkäyttöisen risteilyohjuksen Burevestnikin prototyyppi. Asiasta kertoneen New York Timesin mukaan kyse on Venäjän presidentti Vladimir Putinin vuonna 2018 paljastamasta aseesta.

Ydinkäyttöisen ohjuksen kerrotaan voivan kiertää Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmät, koska sen reitti voi olla pidempi ja monimutkaisempi kuin perinteisellä polttoaineella käyvän risteilyohjuksen. Ohjus voisi myös lentää matalammalla kuin tavanomainen mannertenvälinen risteilyohjus.

Teoriassa ohjus voidaan laukaista mihin tahansa maaliin maailmassa sen oman energianlähteen ansiosta.

Ydinasesuhteet jännittyneet

Venäjän uudenlainen ohjus on lehden mukaan mainittu mahdollisena uhkana useissa Yhdysvaltain puolustusministeriön ja hallituksen raporteissa.

Ohjuksen toimivuus on kuitenkin herättänyt epäilyksiä, ja joidenkin mukaan Putinin visioima risteilyohjus on osittain silkkaa fantasiaa. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä on teknologia, jonka Yhdysvallat totesi toimimattomaksi jo 1950- ja 60-luvuilla.

Yhdysvaltain ja Venäjän väliset suhteet ovat viime aikoina olleet kireät muun muassa ydinaseiden osalta. Suuri kysymysmerkki on se, aikovatko maat ollenkaan uusia kahden vuoden päästä umpeutuvaa Uusi Start -sopimusta, joka rajoittaa ydinaseiden määrää.

Yhdysvallat vetäytyi kuun alussa keskipitkän matkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta, joka piti ydinohjukset poissa Euroopasta. Yhdysvallat on syyttänyt Venäjää sopimuksen rikkomisesta.

Tukholman kansainvälinen rauhaninstituutti Sipri arvioi, että vuoden alussa maailman 13 800 ydinkärjestä vajaat 6 200 oli Yhdysvalloilla ja 6 500 Venäjällä. Käyttövalmiita ydinkärkiä oli Yhdysvalloilla lähes 1  800 ja Venäjällä 1 600. 

Lue myös:

    Uusimmat