New York Times: Trump hyväksyi ensin iskut Irania vastaan, mutta peruikin lopulta käskyn

Trump ei tahdo sotaa Iranin kanssa 2:28
Trump ei tahdo sotaa Iranin kanssa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyväksyi torstaina sotilaalliset iskut Irania vastaan, mutta perui sitten käskyn, uutisoi New York Times. Lehden mukaan operaatio iskujen aloittamiseksi oli jo käynnissä, kun hallinto käski keskeyttämään sen.

Trump oli hyväksynyt iskut tutka-asemien ja ohjuspatterien kaltaisiin kohteisiin. New York Timesin lähteiden mukaan vielä iltaseitsemältä Washingtonin aikaa eli yöllä kahdelta Suomen aikaa puolustusvirkamiehet ja diplomaatit odottivat iskujen alkamista.

Tiedossa ei New York Timesin mukaan ole, muuttiko Trump mieltään vai vaihtoiko hallinto suunnitelmiaan muusta syystä, esimerkiksi logistiikan takia. Tiedossa ei myöskään ole, onko iskut peruttu kokonaan vai onko niitä vain lykätty.

Iskut olisivat olleet kosto yhdysvaltalaisen lennokin ampumisesta alas Omaninlahdella. Iranin mukaan lennokki oli Iranin ilmatilassa, Yhdysvaltojen mukaan kansainvälisessä ilmatilassa.

Iranin varaulkoministeri Abbas Araghchin mukaan Iranilla on kiistattomat todisteet siitä, että Yhdysvaltojen lennokki loukkasi sen ilmatilaa. Iranin ulkoministeriön mukaan ministeri on esitellyt todisteita Sveitsin lähettiläälle Teheranissa. Sveitsin lähettiläs toimii Yhdysvaltojen edustajana Iranissa.

Ministerin mukaan osia alas ammutusta lennokista oli löytynyt Iranin aluevesiltä. Hän vaati Yhdysvaltoja kunnioittamaan Iranin rajoja ja kansainvälistä oikeutta.

–  Iranin islamilainen tasavalta ei epäröi hetkeäkään puolustaa aluettaan hyökkäyksiä vastaan, ministeri sanoi.

Yhdysvaltain ilmailuhallinto FAA kielsi myöhään torstaina yhdysvaltalaisia siviililentokoneita lentämästä toistaiseksi Persianlahdella ja Omaninlahdella Teheranin lentotiedotusalueella, jolla Iran vastaa lennonjohdosta.

Kieltoa perustellaan alueen kiristyneillä poliittisilla jännitteillä ja lisääntyneellä sotilaallisella toiminnalla. FAA:n mukaan tilanne muodostaa riskin yhdysvaltalaisille lentokoneille.

–  Osoitus tästä yhdysvaltalaiselle siviili-ilmailulle muodostuneesta riskistä on se, että Iran ampui ohjuksellaan alas Yhdysvaltojen miehittämättömän ilma-aluksen, FAA sanoi.

Kieltoalue kattaa vajaa puolet Persianlahdesta.

Trump päivällä: Iskun saattoi tehdä omin päin toiminut kenraali

Tilanne Yhdysvaltain ja Iranin välillä on kiristynyt jatkuvasti viime viikkoina. Maiden muutenkin huonoja välejä ovat kiristäneet Persianlahdella ja Omaninlahdella tapahtuneet öljytankkeri-iskut, joista Yhdysvallat ja sen arabiliittolaiset ovat syyttäneet Irania.

Torstaina nähtiin jälleen uusi askel kohti aseellista konfliktia, kun Iran ilmoitti ampuneensa alas Yhdysvaltojen vakoilulennokin.

Presidentti Trump kuvaili 130 miljoonan dollarin arvoisen RQ-4A Global Hawk -lennokin alas ampumista "suureksi virheeksi", mutta vaikutti haluavan kommenteillaan hillitä tilanteen kiristymistä entisestään.

–  Minulla on tunne, että kyseessä oli jonkun tekemä virhe. En tarkoita vain, että se valtio teki virheen. Tarkoitan, että joku sen valtion alaisuudessa toimiva teki virheen, Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa Washington Postin mukaan.

–  On vaikea uskoa, että se oli tarkoituksellista. Arvelen, että kyseessä oli kenraali tai joku muun, joka teki virheen. Se on saattanut olla joku omapäinen ja typerä. Se oli erittäin hölmö liike.

Presidentti ei kertonut, miten Yhdysvallat aikoo reagoida.

–  Katsotaan mitä tapahtuu, Trump sanoi ja korosti, että yrittää päästä eroon sodista Syyriassa ja Afganistanissa.

–  Olemme vetämässä paljon joukkoja pois, mutta tämä on uusi ryppy.

Trumpin mukaan tilannetta lieventää se, että alas ammuttiin miehittämätön lennokki, eikä esimerkiksi hävittäjää.

–  Siinä olisi iso, iso ero, jos sisällä olisi ollut joku.

Valkoisessa talossa köydenvetoa

CNN:n lähteiden mukaan Valkoisessa talossa on meneillään vääntö Iran-linjasta presidentti Trumpin ja kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin välillä. Trump ei missään nimessä haluaisi konfliktia Iranin kanssa, kun taas Bolton tunnetaan haukkamaisesta ulkopolitiikasta. Ulkoministeriö Mike Pompeo pyrkii lähteiden mukaan toimimaan tasapainottavana voimana Trumpin ja Boltonin välissä.

New York Timesin mukaan Trumpin avustajat olivat torstaina jakautuneet sen suhteen, pitäisikö lennokki-iskuun vastata sotilaallisesti. Sotilaallisen reaktion kannalla olivat Bolton, Pompeo sekä CIA:n johtaja Gina Haspel. Puolustusministeriön johto oli kuitenkin nihkeämpi sotilaallisia toimia kohtaan ja varoitti sen voivan aiheuttaa riskin alueella oleville Yhdysvaltain joukoille.

Trump vakuutti torstaina, etteivät hänen avustajansa painosta häntä aloittamaan sotaa.

–  Olen sanonut, että haluan pois näistä loputtomista sodista. Kampanjoin sillä teemalla.

Demokraatit varoittavat sotaan ajautumisesta

Valkoinen talo antoi torstaina kongressin johtaville poliitikoille tietoja Iranin tilanteesta. Republikaanijohtajat sanoivat lausunnossaan, että tapahtuneeseen täytyy vastata harkitusti.

Senaatin johtava demokraatti Chuck Schumer sanoi, että paras tapa välttää ajautuminen sotaan on keskustella tilanteesta kongressissa.

–  Kerroin presidentille, että näillä konflikteilla on tapana eskaloitua. Presidentillä ei välttämättä ole tarkoitusta käydä sotaan siellä, mutta pelkäämme että hän ja hänen hallintonsa voivat kompuroida sotaan, Schumer sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat