Nettisurffailu kiihtyy edelleen, mutta kaikkia suomalaisia se ei innosta: joka kymmenes pysyy kaukana verkosta

Matkapuhelin on yhä suositumpi laite netin käyttöön, kertoo Tilastokeskus. Tänä vuonna vajaat 70 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista oli käyttänyt nettiä matkapuhelimella liikkuessaan kodin ja työpaikan ulkopuolella.

Internetin mobiilikäytön lisääntyminen on yhteydessä älypuhelinten yleistymiseen edelleen. Tilastokeskuksen mukaan kolmella neljästä 16–89-vuotiaasta on omassa käytössään kosketusnäytöllä ja 3G- tai 4G-nettiyhteydellä varustettu puhelin. Älypuhelinten käyttäjien määrä kasvoi viime vuodesta viisi prosenttiyksikköä.

Vielä vuonna 2013 vain 55 prosentilla oli kosketusnäytöllinen älypuhelin, eli yleistymisen vauhti on ollut noin viisi prosenttiyksikköä vuodessa.

Muiden mobiilikäyttöön soveltuvien laitteiden kuten kannettavien tietokoneiden tai langattomien tablettien nettikäyttö kodin ja työpaikan ulkopuolella ei sen sijaan ole kasvanut edellisvuodesta.

Foorumeille kirjoittelee enää harva

Yhteisöpalveluiden, kuten Facebookin, suosio on kasvanut edelleen blogien ja keskustelupalstojen suosion hiipuessa. Tilaston mukaan jo kuusi kymmenestä 16–89-vuotiaasta seuraa yhteisöpalveluja, ja seuraaminen on kasvanut muutamilla prosenttiyksiköillä vuosittain.

Lue myös: "Langaton puhelin on paholaisen keksintö" – nyt tulee suorat sanat älypuhelimia vihaavalta Wallu Valpiolta

Sen sijaan se osa sosiaalista mediaa, joka liittyy verkossa julkaistavien uutisten välittömään kommentointiin, blogeihin ja keskustelupalstoihin on menettänyt suosiotaan aiemmasta. Esimerkiksi keskustelufoorumeille kirjoitti enää kolmannes verrattuna vuoteen 2014, jolloin kirjoittajia oli 28 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan foorumikirjoittelun tyrehtymiseen on osaltaan vaikuttanut se, että verkkomediat ovat poistaneet tai rajoittaneet lukijoiden kommentointimahdollisuuksia.

Joka kymmenes ei käytä internetiä lainkaan

Tilastokeskuksen mukaan 88 prosenttia 16–89-vuotiaista käytti nettiä tänä vuonna eli saman verran kuin viime vuonna. Alle 55-vuotiaista nettiä käyttävät kaikki, kun tätä vanhemmissa ikäluokissa netinkulutus oli harvemmassa. 65–74-vuotiaista nettiä käytti 75 prosenttia ja 75–89-vuotiaista 37 prosenttia.

Internetiä käytetään pääasiassa asioiden hoitamiseen, viestintään, medioiden seuraamiseen ja tiedonhakuun. Asioinnista verkossa hoidetaan yleisimmin pankkiasioita.

***

Lue myös:

    Uusimmat