Netflix hyllytti sukellusvenemurhaaja Peter Madsenista tehdyn dokumentin – osa esiintyjistä haluaa pois: "Minua näytetään dokumentissa vastoin tahtoani"

Keksijä Madsen tuomittiin elinkautiseen ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhasta 2:05
Keksijä Peter Madsen tuomittiin elinkautiseen ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhasta

Netflix ei suostu esittämään kiisteltyä dokumenttia sukellusvenemurhaaja Peter Madsenista. Asiasta uutisoivat tänään muun muassa ruotsalaismediat SVT ja Expressen.

Australialainen ohjaaja Emma Sullivan on tehnyt dokumentin "Into the deep". Sullivan seurasi tanskalaiskeksijä Peter Madsenia ennen ja jälkeen ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhaa, joka tapahtui kesällä 2017. Madsen tuomittiin Wallin murhasta elinkautiseen vankeuteen keväällä 2018.

SVT:n mukaan useat ihmiset ovat kertoneet olevansa dokumentissa mukana vastoin tahtoaan. Ilmeisesti tämän vuoksi Netflix päätti hyllyttää dokumentin esittämisen. Maaliskuussa Netflix ehti jo sivuillaan mainostaa tulevaa dokumenttia.

Murha muutti sisällön

Peter Madsen murhasi toimittaja Kim Wallin elokuussa 2017 sukellusveneellään, kun ruotsalaisnainen tuli tekemään juttua keksijästä tämän veneelle.

Sullivanin dokumentin Madsenista piti ensin käsitellä vain keksijän omatekoisen raketin rakennusta, mutta murhan jälkeen filmin nimi ja aihe muuttui.

Dokumentti sai maailman ensi-iltansa amerikkalaisella Sundance-elokuvafestivaalilla tammikuussa 2020. Filmi oli tarkoitus esittää Netflixissä myöhemmin festivaalien jälkeen.

Tässä vaiheessa kuitenkin useammilta dokumentissa esiintyviltä henkilöiltä tuli pyyntöjä, että heidät poistetaan filmistä tai heidät esitetään anonyymina, jonka jälkeen koko projekti laitettiin jäihin.

Filmissä esiintyvä nainen traumatisoitui murhan jälkeen

Dokumentin hyllyttämisestä jo maaliskuussa uutisoineen The Guardianin mukaan yksi dokumentissa mukana olevista henkilöistä, Anja Olsen, on sanonut, että hän ei koskaan allekirjoittanut julkaisulomaketta, jossa hän antaa suostumuksensa itseään koskevan materiaalin käyttöön.

Olsen kertoi dokumentin ohjaajalle ja tuottajalle toistuvasti, että hänelle on aiheutunut vakavia ongelmia mielenterveytensä kanssa sen vuoksi, että elokuva tullaan julkaisemaan laajasti ympäri maailmaa.

Sundance-elokuvafestivaaleilla esitetyssä dokumentissa Madsen näytettiin uhkaamassa Olsenia fyysisesti ja kirjoittamassa, että hän voisi tappaa myös muita vapaaehtoisia työpajassaan.

– Minua näytetään dokumentissa vastoin tahtoani, Olsen sanoi sosiaalisessa mediassa ja Tanskan mediassa.

– Sanoin toistuvasti ja yksiselitteisesti ohjaaja Emma Sullivanille, että en halua osallistua dokumenttiin, koska se vaarantaa terveyteni trauman takia, josta kärsin Kim Wallin murhan jälkeen.

Ohjaajan mukaan kaikki olivat vapaaehtoisesti mukana

Netflixin viestintätiimistä vastattiin SVT:lle, että suoratoistopalvelulla ei ole enää aikomusta esittää dokumenttia. Netflixistä ei kuitenkaan suostuttu kertomaan päätöksen perusteluja ja sitä, vaikuttiko filmiin kohdistunut kritiikki asiaan.

Dokumentin ohjaaja Emma Sullivan kertoi aiemmin tanskalaiselle elokuvalehti Ekkolle, että kaikki henkilöt olivat dokumentissa mukana vapaaehtoisesti ja he ovat antaneet haastatteluja usean vuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat