Neljä lähihoitajaa perustelee, miksi he eivät ole ottaneet koronarokotetta

Sote-ammattilaiset osoittavat mieltään hoitajien rokotepakkoa vastaan – MTV paikalla 7:37
MTV Uutiset Live paikalla sote-henkilökunnan rokotuspakkoa vastustavassa mielenosoituksessa.

Eduskunta käsittelee tiistaina sote-henkilöstön velvoitetta ottaa koronarokote. Lakiuudistusta vastustettiin Eduskuntatalon edessä ennen istunnon alkua.

Eduskunnan on määrä äänestää tartuntatautilain väliaikaisesta muutoksesta, eli sote-henkilökunnan velvoitteesta ottaa koronarokote. Uudistuksen povataan menevän läpi.

Hoitajien pakkorokotuksia oltiin vastustamassa Eduskuntatalon edustalla tiistaina iltapäivällä ennen istunnon alkua. Paikalla oli usean sadan ihmisen joukko.

MTV Uutiset Live haastatteli neljää lähihoitajaa, jotka olivat saapuneet vastustamaan lakimuutosta.

– Meidän mielestämme pitää tukea sitä, että kenenkään ei ole pakko ottaa mitään ja että on oikeus omaan kehoon. Siksi me olemme täällä kaikkien lähihoitajien ja sairaanhoitajien ja lääkärien puolesta, Jenni Piittinen kertoo.

– Ei oikein tiedä, mitä muuta voisi tehdä kuin tulla tänne kannattamaan omaa mielipidettä, Salla Piittinen komppaa.

Haittavaikutukset mietityttävät

Kaikkien neljän lähihoitajan mielestä vielä ei tiedetä tarpeeksi koronarokotteiden mahdollisista haittavaikutuksista. Se on heidän mukaansa syy sille, etteivät he ole ottaneet rokotetta.

– Alkuun pohdin paljon, että ottaisin. Mutta sitten tämä tutkimattomuus vei siihen, että odotan ja katson, mitkä ovat ne haittavaikutukset. Olen kokenut sen niin, että siitä ei minulle henkilökohtaisesti ole mitään hyötyä, muuta kuin mahdollisia haittavaikutuksia. Kun olen vielä nuori ja perusterve. Ja kun se ei estä minua tartuttamasta, niin en näe, että minulla on mitään järkeä ottaa sitä, Salla Piittinen sanoo.

Muita töitä tai opiskelua

Jos eduskunta äänestää lainmuutoksen puolesta, tulee sote-henkilökunnan rokotevelvollisuus voimaan kuukauden päästä. Se tarkoittaa, että MTV:n haastattelemat lähihoitajat jäävät pois töistä.

– Jään kotiin ja katson, saanko muita töitä ilman koronapassia. Meiltä on töistä lähdössä neljä kolmestatoista työntekijästä. En tiedä, kuinka oma työpaikka kestää tämän lain. Tsemppiä vaan työnantajillekin, Salla Piittinen sanoo.

– Minä myös kotiin ja sitten etsimään jotain muita töitä ja opiskelemaan. Ei tässä muu auta, Alina Piittinen kertoo.

"Kaikki ihmettelevät"

Piittisten kanssa mieltään osoittamaan tullut Katja Myllymaa ei ollut vielä varma, mitä aikoo tehdä, jos rokotusta aletaan vaatia. Työpaikkansa puolesta häntä kuitenkin mietityttää.

– Vähän tässä on myös pelkoa siitä, onko kohta enää työpaikkaa, mihin mennä, Myllymaa sanoo.

Miten siihen on suhtauduttu, että et ole ottanut koronarokotetta?

– Lähinnä kaikki ovat vain ihmetelleet sitä, miksi en ole ottanut. En ole lähtenyt kaikille perustelemaan sen tarkemmin. Koska se on minun oma asiani.

Lue tästä artikkelista, miten STM:n kansliapäällikkö vastaa rokotetta pelkääville tai vastustaville hoitajille!

Lue myös:

    Uusimmat