Näyttelijä-koomikon painajainen Manhattanilla: Juuri kaupasta haettu Bugatti Veyron jäi katumaasturin jalkoihin
Kuvittele, jos joutuisit ilmoittamaan vakuutusyhtiöllesi, että kolaroit miljoonien arvoisen urheiluauton kanssa puhuttuasi puhelimeen ajon aikana.
Muun muassa Saturday Night Livesta sekä 30 Rock -televisiosarjasta tuttu näyttelijä-koomikko Tracy Morgan joutui eilen tiistaina liikenneonnettomuuteen New Yorkissa.
Tapauksesta tavanomaista poikkeuksellisemman tekee se, että Morganilla oli allaan noin kahden miljoonan dollarin hintainen Bugatti Veyron Grand Sport. Eikä siinäkään vielä kaikki, sillä Morgan oli ostanut autonsa manhattanilaisliikkeestä vain tuntia aiemmin.
Onnettomuus itsessään ei ollut raju, eikä kukaan loukkaantunut. Virallista tietoa osapuolten syyllisyydestä ei toistaiseksi ole, mutta silminnäkijöiden mukaan Morganin autoon osunut nainen oli puhunut ajaessaan puhelimeen ja käänsi hopeisen Honda CR-V:nsä suoraan päin järkyttävän tyyristä hyperautoa.
Onnettomuuspaikalta julkaistujen kuvien perusteella vaikuttaa, että vasenta kaistaa ajaneen Hondan kuljettaja oli yrittänyt kääntyä oikealle, mutta ei ollut huomannut vieressään ollutta matalaa Bugattia.
Lue myös: Nuorimies romutti aiemmin samana päivänä ostamansa Bemarin – tältä näyttää todellinen epätoivo
Lähde: The Drive
Uusimmat
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:42
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Keijo Pekkanen todisti karhujen lemmenhetkeä Kuusamossa – "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
15:32
Tutkimus paljastaa, miten nirsoilevan lapsen saa syömään
-
15:31
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
15:18
MTV Uutiset 4-vuotiaan epäillyllä murhapaikalla Joensuussa: "Ahdistus käsinkosketeltavaa"
-
14:51
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
14:45
Tauski Peltosen poika yllätti hänet suorassa lähetyksessä kunnianosoituksella hittikappaleesta
-
14:31
Tässäkö Teemu Pukin uusi osoite? Saamassa tutun seuratoverin
-
14:29
Viisi ihmistä kuoli ohjustehtaan räjähdyksessä Turkissa
-
14:28
Karkumatkalla olleen lehmän pako tyssäsi saviseen ojaan – pelastuslaitos ja mönkijä saapuivat hätiin
-
14:13
RKP:n Henriksson: Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan välttämättömyydestä
-
14:12
Poliisi avasi tulen jalkapallo-ottelussa, katsojat vastasivat samalla mitalla – tilanne taltioitui videolle
-
13:57
Tutkijat: Kiroilu voi olla merkki kielellisestä ylivertaisuudesta
-
Lataa lisää