Näyttelijä Constance Wu avoimena itsemurhayrityksestään: "Ajattelin, etten ansaitse enää elää"

Twittersotku vuonna 2019 sai näyttelijä Constance Wun yrittämään itsemurhaa. Nyt hän on palannut takaisin sosiaaliseen mediaan.

Näyttelijä Constance Wu palasi sosiaaliseen mediaan 14. heinäkuuta lähes kolmen vuoden tauon jälkeen puhumaan yrittämästään itsemurhasta.

Wu tähditti yhtä päärooleista Fresh Off the Boat -komediasarjassa. Tapahtumat saivat alkunsa vuonna 2019, kun ABC, eli American Broadcasting Company, kertoi toukokuussa uudistavansa sarjan 6. tuotantokauden. Wu oli tähän päätökseen valtavan pettynyt ja julkaisi tuolloin turhautuneita twiittejä Twitterissä. Twiiteissä hän kertoi muun muassa olevansa niin järkyttynyt, että itki.

– Pelkäsin palata sosiaaliseen mediaan, koska lähes menetin henkeni sen takia: kolme vuotta sitten, kun tein huolimattomia twiittejä TV-ohjelmani uudistamisesta, niin se sytytti suuttumuksen ja nettihäpäisemisen, joka meni aika rajuksi. Oloni oli kauhea siitä, mitä sanoin, ja kun sain muutaman yksityisviestin eräältä aasialaiselta näyttelijältä, joka kertoi minun olevan aasialaisamerikkalaisen yhteisön vitsaus, aloin tuntea, etten ansaitse enää edes elää. Olin häpeäksi aasialaisamerikkalaisille, ja heidän olisi parempi ilman minua. Jälkeenpäin katsottuna on epätodellista, että muutama yksityisviesti sai minut lopettamaan elämäni, mutta niin kävi. Onneksi ystäväni löysi minut ja kiidätti minut ensiapuun, Wu kirjoitti Twitterissä julkaisemassaan kirjeessä englanniksi. 

Voit lukea Wun Twitterissä julkaiseman kirjeen alta. 

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Pian twiittiensä jälkeen Wu selvensi, että ne eivät liittyneet ​​komediasarjan uusimiseen, vaan olivat pikemminkin rankan päivän huipentuma sekä huonosti ajoitettuja sarjan uutisten kanssa. Näyttelijä pyysi myöhemmin anteeksi.

– Se oli pelottava hetki, joka sai minut arvioimaan paljon uudelleen elämässäni. Vuosien aikana jätin urani sivuun keskittyäkseni mielenterveyteeni. Aasialaisamerikkalaiset eivät puhu mielenterveydestä tarpeeksi. Vaikka olemmekin nopeita juhlimaan voittojamme, epämiellyttävämpiä asioita vältellään paljon. Jopa twiiteistäni tuli niin koskettava aihe, että useimmat kollegoistani päättivät, että nyt oli aika välttää minua tai jättää minut ulkopuolelle. Myönnän, että se sattui paljon, mutta se sai minut myös ymmärtämään, kuinka tärkeää on tavoittaa ja huolehtia ihmisistä, joilla on kovia aikoja, Wu kirjoitti Twitterin kirjeessään.

Hollywood-taukonsa aikana Wu kertoi käyneensä paljon terapiassa ja kertoi nyt olevansa tarpeeksi kunnossa palatakseen sosiaaliseen mediaan, ainakin hetkeksi.

– Vaikka olen peloissani, olen päättänyt, että olen kolmen vuoden takaiselle minulle velkaa sen, että olen rohkea ja jaan tarinani, jotta siitä voisi olla jollekin apua, Wu kirjoitti.

Poissaolonsa aikana Wu kirjoitti kirjan Making A Scene. Hän kertoi, että kolmen vuoden poissaolo julkisuudesta toi hänelle selkeyttä ja tarjosi hänelle mahdollisuuden pukea kokemuksensa ja ajatuksensa sanoiksi, mikä johti kirjan kirjoittamiseen. Hän toivoo kirjan auttavan ihmisiä puhumaan epämiellyttävistä asioista ymmärtääkseen niitä, varautumaan niihin ja avaamaan polut paranemiseen.

Wu kirjoitti, ettei hänen kirjansa ole se kaikista imartelevin, mutta se on niin rehellinen kuin hän osaa olla.

– En ole valmis, hienostunut tai täydellinen. Olen tunteellinen. Teen virheitä... paljon niitä, Wu kirjoitti.

Wu on näytellyt muun muassa Crazy Rich Asians -elokuvassa ja Eastsiders-sarjassa.

Lue myös:

    Uusimmat