Näyttelijä Antti Reini yllättää: Levy tulossa

Näyttelijä Antti Reini toivoo saavansa albumin valmiiksi ensi vuoden alkupuolella.

Muun muassa Vares-elokuvista tuttu näyttelijä Antti Reini yllättää levyttämällä itse tekemiään suomenkielisiä kappaleita.

– Jos kaikki vain menee putkeen, niin ensi vuoden alkupuolella pitäisi saada levy julki. Minulla on tässä läjä biisejä, joita olen kesän ja syksyn aikana rakennellut ja duunaillut, Reini kertoo.

Reini on ollut mukana musiikinteossa jo vuosia, tosin yleensä hänet on nähty lavalla kitaran varressa. Viime vuosina Reini on soittanut muun muassa instrumentaalibändi Rytquessa.

Reinin levyllä soittavat muusikot Sami Järvinen, Jussi Kinnunen ja Juuso Aaltola. Levylle on tiedossa myös vierailijoita, mutta niistä Reini ei vielä tässä vaiheessa osaa sanoa sen enempää. Taiteilija ei myöskään suostu kategorisoimaan musiikkiaan.

– Olen todella huono luokittelemaan eri musiikkigenrejä enkä oikeastaan haluakaan olla sidoksissa tiettyyn genreen. En usko sellaiseen. Olkoon se sitten yllätys, millaista musiikkia tulee.

"Pitäähän sitä itse omat biisit laulaa"

Uusi haaste laulajana ei Reiniä jännitä, ja samalla rentoudella hän suhtautuu yleisön vastaanottoon.

– En ole koskaan ollut laulaja, mutta pitäähän sitä omat biisit kuitenkin itse laulaa, Reini nauraa.

– Ei tässä mitään, antaa muiden jännittää. Pääasia, että saadaan levy ulos, en minä tässä vaiheessa muuta mieti. Ei minulla ole levyn suhteen mitään odotuksia suuntaan tai toiseen.

Reini julkaisee albuminsa oman levymerkin kautta. Tuottajan rooli ja sen tuomat haasteet eivät häntä kuitenkaan rasita. Reini tuottaa levyn yhdessä Clifters-bändistä tutun Luri Luokkalan kanssa.

– Tällainen tekeminen on aina kiinnostanut minua. Otan tämän kaiken kuitenkin hel**tin lungisti. Ensin treenaillaan ja sitten studioon, pikkuhiljaa katsotaan mitä asioita tulee eteen. Osa ystävistäni on tehnyt omakustannelevyjä, niin olen heiltä sitten kysellyt neuvoja.

Levyn myötä Reini tullaan luultavasti näkemään myös keikoilla. Näyttelijän työtä hän ei kuitenkaan aio hylätä, vaan uskoo kahden luovan osaamisen kulkevan käsi kädessä.

Lue myös:

    Uusimmat