Gettomasa ei pidä käytännössä koskaan lomaa – tuore levy syntyi uudenlaisten paineiden alla: "Edelleen venailen, että pääsisin palautumaan"

Leijonien kultajuhlasta tunnetuksi tullut Gettomasa julkaisee uutta musiikkia 8:09
Katso videolta: Gettomasa kertoo menestyksen paineista

Gettomasa on painanut keikkoja sekä uutta musiikkia pitkään ilman, että pitäisi juurikaan vapaata.

Räppäri Gettomasa, oikealta nimeltään Aleksi Lehikoinen, julkaisi hiljattain viidennen studioalbuminsa nimeltään Vastustamaton. Tuore levy oli sisällöltään useille yllätys, sillä melodisuuden sijaan se on vahvan tekstillinen ja kantaa ottava. 

– Nyt tuli vaan enemmän sellainen fiilis, että voisi mennä enemmän pelkästään räppi edellä. Oli olo, että on enemmän puhuttavaa, Gettomasa kertoo. 

Vaikka asiaa oli enemmän, levyntekoon liittyi tällä kertaa uusia paineita. Gettomasan mukaan edellisten vuosien onnistumiset ovat laittaneet artistille itselleen riman korkealle. 

– Niin kyllähän siinä taas, kun on uutta levyä tekemässä, niin tulee vähän paineita siitä, että okei, että näidenkin pitäisi olla isoja juttuja. Etten mene tuonne lavalle ihan turhan takia, etteivät ne mieti, että maksoivat mulle ihan turhasta. Kyllähän se vähän jännitti, että tarvittiin joku vähän isompikin biisi sinne tehdä.

Levyn aiheet ovat painavia. Suurin kantava teema on riippuvuudet erilaisiin asioihin. Levyllä Gettomasa käsittelee sekä sivusta todistamiaan riippuvuustarinoita, sekä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan. 

– Mitä olen itse kokenut ja käynyt läpi, mihin olen jäänyt kiinni ja koittanut niillä paeta pois asioista. 

Palautuminen saa odottaa

Levyn tekemisen kanssa tuli myös hoppu. Todella täyden keikkakesän perään albumi oli tehtävä, eikä Gettomasa halunnut joustaa lainkaan aikataulustaan. Siksi myös kiireinen kesä painaa yhä.

– Mulla oli ihan kauhea kiire tehdä tämä albumi valmiiksi, en ole ehtinyt tekemään oikeastaan mitään muuta tässä. Oikeastaan edelleen venailen, että pääsisin palautumaan. 

Palautuakseen täytyisi saada vapaapäiviä, joita Gettomasalla ei kertomansa mukaan käytännössä ole. Gettomasan palautumiskeinot olisivat yksinkertaisia, mutta aikaa niihin ei ole juurikaan ollut. 

– Tykkäisin käydä tosi paljon luonnossa kävelemässä, urheilemassa ylipäätään, pelaamassa pallopelejä. Olisi myös kiva mennä ehkä käymään jossain ulkomailla, mutta katsellaan. 

Kiireestä Gettomasa kertoo saavansa syyttää ainoastaan omaa kunnianhimoaan. Uusi albumi oli saatava valmiiksi ennen syksyn KPC-kiertuetta.

Lomaa olisi toki voinut ottaa, mutta sitten asiat etenisivät hitaammin. Ja tämä ei käy Gettomasalle. 

– Kun on tarve saada juttuja tehtyä, niin sitten siinä uhraa omasta vapaa-ajasta. Oma päätöshän se sillä lailla on ja itseään siitä on syyttäminen. Itse pitää oppia säätelemään tuota omaa aikaa paremmin, jos haluaa ratkaista sen ongelman. 

Kotona liikkeessä

Koska Gettomasa on koko ajan liikkeessä, hän myös asuu milloin missäkin. Hän kertoo, ettei aina halua kertoa kaikille, missä milloinkin liikkuu. 

Liikkuva elämäntapa saattaa kuulostaa raskaalta, mutta Gettomasalle se sopii. Paikoilleen jääminen sen sijaan ei käy. 

– Jos jämähdän liian pitkäksi aikaa jonnekin, en kestä olla. En tiedä, onko se noiden keikkailuvuosien tekemä tapa, kun kymmenen vuotta olen ollut joka viikko tien päällä, mennyt ristiin rastiin ympäri Suomen, sitten se on vaikeaa nykyisin jotenkin vaan jäädä enää yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. 

Gettomasa avasi poikkeuksellista elämäntyyliään vuonna 2021 Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Tuolloin hän näytti elämäänsä kotikaupungissa Jyväskylässä, muttei avannut silloinkaan ovia omaan kotiinsa. 

Jakso toi Gettomasaa yhä tunnetummaksi suurelle yleisölle, ja artistin elämään joitakin erikoisia kohtaamisia. 

– Olin tuossa pari kuukautta sitten pelaamassa koripalloa kavereideni kanssa ja meillä oli siinä peli menossa, kun joku vanhempi pappa ajoi siihen kentän reunalle ja alkoi huutamaan, että "tiedän sut Maria Veitolasta". Vastasin, että "asia kunnossa", räppäri naurahtaa. 

Yllä olevalla videolla Gettomasa muistelee, millaisena iltana kymmenen vuotta sitten hän voitti räpin Suomen mestaruuden. Alla olevalla videolla Gettomasa paljastaa, kenen kanssa haluaisi tehdä yhteiskappaleen. 

MTV Flow'ssa: Räppäri Gettomasalla tuplakeikkapäivät –"Pitää vaan jaksaa" 4:32

Lue myös:

    Uusimmat