Näyttelijä Anne Heche, 53, on kuollut

Yhdysvaltalainen näyttelijä ei herännyt tajuihinsa saatuaan massiivisen aivovamman auto-onnettomuudessa viikko sitten.

Näyttelijä Anne Heche, 53, on kuollut. Heche törmäsi viikko sitten autotalliin Los Angelesissa ja sai onnettomuudessa massiivisen aivovamman ja vaipui koomaan, josta hän ei enää herännyt tajuihinsa. Asiasta uutisoi Reuters.

Hechen ei uskottu aikaisemmin perjantaina selviävän enää ja hänen elintoimintoja ylläpitävät laitteet sammutettiin.

CNN:n mukaan viime perjantaina tapahtuneessa onnettomuudessa Hechen auto suistui kovassa vauhdissa tieltä ja törmäsi asuinrakennukseen. Törmäyksen myötä auto syttyi tuleen ja palokunta sammutti paloa yli tunnin ajan.

Heche saatiin lopulta ulos autosta ja hänet vietiin tehohoitoon kriittisessä tilassa. 

Ura alkoi saippuasarjasta

CNN kertoo Hechen tulleen tunnetuksi saippuasarjasta Another World, jossa hän näytteli vuosina 1987–1991. Hän voitti roolistaan Daytime Emmy-palkinnon. 

Hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Donnie Brasco, Wag the Dog sekä Kuusi päivää, seitsemän yötä, jossa Hechen vastanäyttelijänä oli Harrison Ford.

Viime vuosina Heche esiintyi televisiosarjoissa The Brave, Quantico ja Chicago P.D..

Lue myös:

    Uusimmat