Näyttelijä Anne Heche järkyttävässä kolarissa – edelleen koomassa
Näyttelijä Anne Heche kolaroi kahdesti ja päätyi lopulta tehohoitoon.
Näyttelijä Anne Heche, 53, joutui kamalaan auto-onnettomuuteen perjantaina 5. elokuuta Los Angelesissa. Heche törmäsi noin klo 11 paikallista aikaa autotalliin Mini Cooperillansa Mar Vistan asuinalueella. Auto syttyi tuleen, ja paikalle saapui 10 paloautoa, jotka sammuttivat paloa yli tunnin ajan. Tunnin sammutustyön jälkeen Heche raahattiin pois palavasta autosta ja laitettiin paareille. Los Angelesin palokunnan mukaan myös talo vaurioitui pahoin, mutta henkilövahinkoja ei ole raportoitu.
Heche vietiin tehohoitoon kriittisessä tilassa. Hechen kerrotaan pystyneen onnettomuuden jälkeen kommunikoimaan, mutta hän menetti tajuntansa pian sen jälkeen.
Hänen edustajansa kertoi, että Heche on edelleen koomassa, eikä ole herännyt onnettomuuden jälkeen.
– Tällä hetkellä Anne on äärimmäisen kriittisessä tilassa. Hänellä on merkittävä keuhkovaurio ja palovammoja, jotka vaativat kirurgista toimenpidettä. Hän on koomassa eikä ole tullut tajuihinsa onnettomuuden jälkeen, edustaja kertoi.
TMZ-sivuston mukaan Hechen tila onnettomuuden jälkeen esti lääkäreitä tekemästä hänelle testejä, joilla olisi selvitetty, ajoiko hän alkoholin vaikutuksen alaisena.
– Hänen perheensä ja ystävänsä pyytävät ajatuksianne ja rukouksianne sekä kunnioittamaan hänen yksityisyyttänsä tänä vaikeana aikana, edustaja kertoi.
Dailymailin mukaan ennen kohtalokasta törmäystä Heche oli silminnäkijöiden mukaan törmännyt jo kerrostaloon. Heche kuvattiin ennen toista onnettomuutta autossaan.
Lisäksi erään talon ovikameran videosta näkyi, miten Hechen auto kiihtyi ennen törmäystä Mar Vistan asuinalueella.
Kolarissa tuhoutui Lynne Mishelen koti, ja hänen naapurinsa olivat keränneet hänelle yli 75 000 dollaria GoFundMe-sivuston kautta maanantai-iltapäivään 8. elokuuta mennessä. Sivun mukaan Mishele välttyi niukasti fyysisiltä vaurioilta, mutta koti tuhoutui ja hän menetti koko omaisuutensa.
Heche on näytellyt muun muassa Teoria miehistä -sarjassa ja L.A. Gigolo -elokuvassa.
Näyttelijä seurusteli koomikko-juontaja Ellen DeGeneresin kanssa vuosina 1997–2000.
Lähde: Hello Magazine, Dailymail, Deadline
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää