Naturismi on elämäntapa, jossa pyritään olemaan mahdollisimman paljon ilman vaatteita, sanoo Suomen Naturistiliiton puheenjohtaja Juha Jonsson. Miksi naturisti haluaa elää alasti?
– Vaatteet niin sanotusti kiristävät ympärillä. On paljon mukavampi ja rennompi olo, kun on ilman vaatteita. Varsinkin kesäaikaan ulkona voi tuntea, kun tuuli ja aurinko hyväilevät ihoa. Siitä tulee sellainen miellyttävä ja vapautunut olo. Siitä naturismissa aika monella on kysymys, Suomen Naturistiliiton puheenjohtaja Juha Jonsson kertoo.
Monen naturistin elämäntapaan kuuluu vahvasti arkipäiväistenkin asioiden tekeminen kotona alasti, aina ruuanlaitosta television katseluun.
– Jos olen kotona, eikä meillä ole kotona käymässä sellaisia vieraita, jotka eivät jostain syystä tätä ideologiaa ymmärrä tai hyväksy, niin kyllä melkein aina alasti olen. Kotiin tullessani vaatteet heitän pois, jos se vaan suinkin on mahdollista, Jonsson sanoo.
Mukana tuttuja ja tuntemattomia
Suomessa toimii kaksi naturistiyhdistystä, Luonnonmukaiset ry sekä Suomen Naturistiklubi ry. Naturistit tapaavat toisiaan ympäri Suomen, mutta toiminta on painottunut etelään.
Tänä vuonna heinä-elokuun vaihteessa Naturistiliiton nimittämänä kansallisena naturistipäivänä Hämeenlinnan Aulangon lomakylään kokoontui yli 180 naturistia. Tapahtuma oli viikonlopun mittainen, ja koko lomakylä oli varattu yksityistilaisuuteen.
Olivatpa kokoontumiset pieniä tai isoja, on lähes aina mukana sekä tuttuja että tuntemattomia. Naturistit voivat kokoontua myös vain kaveripiirissä.
– Totta kai jotkut ihmiset tutustuvat toisiinsa enemmän tai vähemmän, ja rupeavat ehkä tapailemaan muutenkin kuin vain pelkästään virallisten tapahtumien yhteydessä, Jonsson selventää.




