Paljastava kampanja rantautuu Hietsuun – naiset vapauttavat nänninsä helsinkiläisrannalla: "Kuljemme käsi kädessä veteen"

Helsingin Hietaniemen rannalla järjestetään tulevana lauantaina Suomen ensimmäinen Tissiflashmob. Tempauksen ideana on Free the nipple -liike, jossa vaaditaan naisten rintojen esilläoloa koskevien rajoitusten poistamista.

Tapahtumassa naiset kerääntyvät samaan aikaan samaan paikkaan ja paljastavat rintansa.

– Lauantainen Tissiflashmob on ihana, aurinkoinen tapahtuma Hietsun rannassa. Tarkoitus on, että tapahtuma on mukava, yhteisöllinen, voimaannuttava ja kaunis, sanovat tapahtuman järjestäjät Säde Vallaren ja Sandra Marins.

Paikan päälle ei ole tarkoitus mennä riehumaan, vaan olla rauhanomaisesti.

– Haluamme herättää keskustelua aiheesta paikallaolijoille. Keskustelua tapahtuma on jo herättänyt, mikä on hieman yllättänyt meidätkin, Vallaren iloitsee.

– Asia kiinnostaa, koska jotkut kommentoivat tapahtumaa niin, että mitä outoa tässä on, että eihän tässä ole mitään erikoista. Jotkut puolestaan ovat todella närkästyneitä ja sanovat, ettei tämä ole lainkaan normaalia. Mielestäni se kertoo jo siitä, että tapahtuma on tarpeellinen, Marins summaa.

Tissiflashmob suunniteltiin alle viikossa

Molemmat naiset ovat feministiaktivisteja. Idea tapahtumaan syntyi viime sunnuntaina, kun he juttelivat aivan muista asioista.

– Meillä on taidekollektiivi ja suunnittelimme lyhytelokuvaa. Siinä tuli mieleen, että pitäisi olla tämmöinen tapahtuma, Vallaren paljastaa.

– Ajattelimme, että ensi viikolla on seksihelle, joten mehän tartumme tilaisuuteen nyt. Eli alle viikossa suunnittelimme kaiken.

– Me molemmat olemme sellaisia tyyppejä, että jos jokin tapahtuma pitäisi meidän mielestä järjestää, niin aika herkästi tehdään se itse eikä jäädä odottamaan, että ehkä joku joskus järjestää sellaisen. Ehkä viisi minuuttia sen jälkeen, kun idea tuli, laitoimme tapahtuman jakoon Facebookiin, Marins sanoo.

Yli 500 ihmistä kiinnostunut

Hietaniemen ranta on suosittu ja sinne on helppo päästä. Tapahtuma alkaa kello 12.

– Odotamme, että kaikki pääsevät paikalle ja sitten yhdessä valikoimme, missä otamme paidat pois. Sen jälkeen on tarkoitus muodostaa rantaviivaa pitkin kulkeva rivi, jossa kuljemme käsi kädessä veteen. Todella kaunis ja nätti, kuin postikorttimaisema, Helsinki parhaimmillaan, Marins sanoo.

– Siitä tulee super ihanaa, ja uskon, että se fiilis välittyy. Toivon, että ihmiset, jotka eivät tule rannalle osallistuakseen mielenilmaukseen, liittyvät kuitenkin joukkoon. Se on voimaannuttavaa ja hienon näköistä, kun iso joukko ihmisiä tekee näin, Vallaren sanoo.

Ystävykset ajattelivat tapahtuman luodessaan, että on ihan sama, tuleeko paikalle muita kuin he kaksi. Yllättäen perjantaiaamuun mennessä tapahtumaan on jo ilmoittautunut yli 70 ihmistä ja yli 500 on kiinnostunut.

– Ei voi tietenkään ennustaa kuinka moni tulee oikeasti paikalle, mutta kyllä uskoisin, että ainakin nelisenkymmentä tulee. Se on jo aika vaikuttava luku. Mulla ei ole edes niin paljon ystäviä, eli siellä on pakosti myös ihmisiä, joita emme tunne, Vallaren iloitsee.

"Kun rinnat kasvavat, keho ei ole enää oma"

Rintojen peittäminen on Vallarenin ja Marinsin mukaan sama, kuin kaikki muutkin asiat, millä yritetään kahlita naiskehoja ja naisia yleensäkin. He sanovat sen olevan osa suurempaa perinnettä.

– Ei tämä johdu pelkästään rinnoista, ei mekään olla sellaisia, että haluaisimme hillua joka paikassa ilman paitaa tai yläosattomissa, siitä ei ole kyse. Enemmänkin asian takana on periaate, Vallaren valaisee.

– Yleinen kommentti on se, että nytkö naiset alkavat mennä kaikkialla yläosattomissa. Se on ihan naurettavaa, Marins sanoo.

– Kun rinnat kasvavat, niin yhtäkkiä kehosi ei enää ole sun oma. Tämä on tavallaan oman kehonsa takaisin ottamista, hän lisää.

Poliisi suhtautuu neutraalisti

Poliisi on tietoinen tapahtumasta ja suhtautuu siihen neutraalisti. Partiota ei ohjata paikalle varta vasten Tissiflashmobin takia.

– Poliisi kommentoi Iltalehden samasta aiheesta tehtyyn juttuun, että rannalla saa olla yläosattomissa, siinä ei ole mitään ongelmaa. Mutta aika monet kommentit puhuvat tätä vastaan sosiaalisessa mediassa ja livenä. Me olemme saaneet paljon tarinoita, kun ihmiset ovat tulleet valittamaan yläosattomuudesta, Vallaren sanoo.

– Tämä poliisi sanoi, että yläosattomuudesta seuraa järjestyshäiriö tai sakot, jos menee muualle, kuin rannalle eli sellaiseen paikkaan, missä yläosattomuus aiheuttaa pahennusta. Meidän mielestä on outoa, että miehet ovat kuitenkin ilman paitaa. Eli seuraavan kerran, kun nähdään paidaton mies, niin soitetaan poliisit paikalle, poliisin ohjeen mukaisesti, Vallaren jatkaa.

Naiset uskovat, ettei tapahtumaa sabotoida

Naiset ovat varautuneet siihen, että paikalle tulee ihmisiä, jotka eivät tempauksesta pidä. Naiset eivät aio välittää heistä. Tapahtuma on lauantaipäivänä, eivätkä he usko, että kukaan varta vasten tulee paikalle sabotoimaan.

– Uskon ihmisistä sen verran hyvää, etten usko siihen. Jos tapahtuma jotain paikallaolijaa, esimerkiksi itse yläosattomissa olevaa haittaa, niin siinä voi osoittaa takaisin. Jos joku pahastuu, niin me osaamme tästä aiheesta keskustella nätisti.

– Toinen osapuoli voi oppia siitä jotain. Olemme vastanneet saamiimme kommentteihinkin sydämillä ja yritetty saada kommentoijia ymmärtämään, että mitä he sanovat, on hieman seksististä, Marins sanoo.

Ahdistelua, käsiksi käymistä tai väkivaltaa ei tapahtumassa tietenkään siedetä. Ihmisiä on luultavasti paljon ja he seisovat saman asian takana. Tapahtuman suosio näkyy siinä, että henkilöt, jotka eivät paikan päälle pääse, toivovat jo uutta Tissiflashmobia.

– Olemme saaneet viestejä, että ihmisiä harmittaa, etteivät he pääse paikalle. Uutta tapahtumaa toivotaan jo, mikä on aika hauskaa. Jos ihmisiä tulee, tapahtuma herättää keskustelua ja kaikki menee hyvin niin kuin uskomme, niin totta kai myöhemminkin voimme tapahtuman järjestää.

– Toivomme, että ihmiset järjestäisivät ympäri Suomea tällaisia tapahtumia. Pidämme sellaisille peukkuja, naiset sanovat.

Vallaren ja Marins tekevät monella muullakin saralla tasa-arvotyötä. Tämä ei ole ainoa asia, vaan osa laajempaa kokonaisuutta.

Miehille naisten nännit

Tapahtumaan on osallistunut Facebookissa myös miehiä. Naiset pitävät tätä osoituksena solidaarisuudesta.

– Jonkin verran tapahtuman osallistujissa näkyy miesoletettuja ja äijät ovat kutsuneet toisia äijiä sinne. Hienoa, että halutaan osoittaa solidaarisuutta, koska näissä asioissa voimme räyhätä feminismistä paljon ja kauan, mutta vasta kun etuoikeutettu mies tulee mukaan ja sanoo, että hän on feministi, saadaan asioita paljon nopeammin rullaamaan, Marins sanoo.

Esimerkkinä Marins käyttää uutta hallitusta ja lehdessä lukenutta lausetta: Antti Rinne rikkoi lasikaton.

– Tämä on esimerkki siitä, että tarvitsemme miehiä, jotka osoittavat tukensa ja sanovat olevansa feministejä. Olemme varautuneet siihen, että heitä tulee ja aiomme printata heille naisnännit, jotka he sitten teippaavat. Heidän nänninsä ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä, joten he tarvitsevat syntisen nännin, hän sanoo.

Facebook-tapahtuman kansikuvana oli kuva naisten nänneistä, mutta se ilmiannettiin ja poistettiin.  

Lue myös:

    Uusimmat