Nasan kopteri Marsissa valmistautuu uudestaan historialliselle ensilennolleen: Ensimmäisiä kuvia ehkä jo huomenna

0:53
Nasan minikopteri selvisi ensimmäisestä yöstään yksin Marsissa 90 asteen pakkasessa – katso videolta, miten helikopteri toimii planeetan pinnalla

Nasan Ingenuity minikopteri yrittää tehdä historiallisen ensilentonsa Marsissa huomenna.  Onnistuessaan kyse olisi ensimmäinen vieraalla planeetalla tehty lento.

Ingenuityn kehittäjätiimi kertoo suhtautuvansa Ingenuityn ensilentoon samalla tavalla kuin rakettien laukaisuun:

– Teemme kaikkemme onnistumisen eteen, mutta tiedämme myös, että joudumme ehkä kokeilemaan uudelleen, toteaa Ingenuity-ryhmän jäsen Nasan blogissa.

Ingenuityn ensilento jouduttiin siirtämään viikko siten järjestelmähäiriön takia, mutta vika on nyt korjattu, kertoo Space.com sivuillaan.

Ingenuity koittaa lähteä lentoon Marsin keskipäivän aikaan, jolloin planeetalla puhaltavat tuulet ovat rauhallisimmillaan. Kopteri pyrkii kohoamaan noin kolmen metrin korkeuteen 20 sekunnin ajaksi. Tämän jälkeen se laskeutuu takaisin Marsin kamaralle.

Kopterin läheisyydessä oleva Perseverance-mönkijä seuraa myös osaltaan ensilentoa. Mikäli lento onnistuu suunnitellusti, niin kuvamateriaalia lennosta odotellaan huomenna päivällä Suomen aikaan. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja