Näppäimistö sauhuaa - Onko käsin kirjoittaminen kuolemassa sukupuuttoon?
Oletko huomannut käsin kirjoittamisen tuntuvan joskus kankealta sen jälkeen kun olet viikkotolkulla käyttänyt kirjoittamiseen vain tietokoneen näppäimistöä?
Suomalaiset kirjoittavat käsin yhä harvemmin. Opetushallitus julkisti viime vuoden lopulla tiedon, että kouluissa luovutaan kaunokirjoituksen opettamisesta vuonna 2016, ja samalla näppäilytaitojen opetusta lisätään.
Teknologiayhtiö Samsung kertoo IPSOS Mori -yhtiöllä teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasosa suomalaisista ei koskaan lähetä ystävilleen tai perheenjäsenilleen käsin kirjoitettua kirjettä tai korttia. Puolet vastanneista lähetti käsin kirjoitetun viestin harvemmin kuin kerran kuussa.
Käsin kirjoittamiseen ja käsialaan perehtynyt kasvatustieteen professori Leena Krokfors toteaa käsin kirjoittamisen arvon pienentyneen. Vielä pari vuosikymmentä sitten käsialalla oli merkitystä.
– Käsin kirjoittaminen antaa ihmiselle aikaa ajatella. Käsittäminen ja ymmärtäminen ovat kokonaisvaltaisia prosesseja, ja ihminen tarvitsee aikaa sisäistääkseen asioita.
Krokforsin mukaan käsin kirjoittaminen vaikuttaa aivotoimintaan.
-Se on samankaltaista tekemistä kuin liikkuminen, vaikkapa tanssi. Käsin kirjoittaminen ja ylipäätään käsillä tekeminen vaikuttavat myös positiivisesti luovuuteen. Se auttaa painamaan mieleen ja muistamaan asioita, Krokfors kertoo.
Digitaalisen viestinnän lisääntymisellä on myös hyviä puolia. Samsungin tutkimuksen mukaan valtaosa 88 prosenttia suomalaisista kokee, että teknologian ansiosta yhteydenpito sekä lähellä että kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin on helpottunut.
Samsungilla uskotaan, että perinteisellä käsin kirjoittamisen taidolla on kuitenkin mahdollisuudet jatkua myös digitaalisessa maailmassa erilaisten stylus-kosketuskynien kautta.
Uusimmat
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
Lataa lisää