Nämä teknologiset ilmiöt lyövät läpi vuonna 2017 – vain muutama vuosi sitten ei olisi uskonut

Tavallisille kuluttajille lähinnä tieteiselokuvista tuttujen ilmiöiden ennustetaan lyövän läpi tänä vuonna, selviää teknologiayritys Ericssonin raportista.

Tekoäly korvaa esimiehen, autot ajelevat itsestään ja älypuhelinta käytetään huomattavasti nykyistä vähemmän: uskoisitko muun muassa näiden asioiden toteutuvan jo kuluvan vuoden aikana?

Ruotsalainen teknologiayritys Ericsson listaa vuosittain 10 nousevaa trendiä, joiden uskotaan lyövän läpi nopeammin kuin arvaisimmekaan. Raportin tulokset perustuvat kyselyyn, johon vastasi yli 7 000 "edistyksellistä nettikansalaista". Tässä trendit, joiden ennustetaan nousevan pinnalle vuonna 2017:

1. Tekoäly voi korvata pomon?

Lähinnä tieteiselokuvista ja -tv-sarjoista tuttu tekoäly on lyömässä läpi nopeammin kuin uskoisi. Tekoälyä tosin hyödynnetään jo muun muassa terveydenhuollossa.

Jopa kolmannes ihmisistä haluaisi tekoälyn auttavan heitä työssään, mutta vastaavasti neljännes ei haluaisi sitä ollenkaan. Joka neljäs kokisi hyväksi ajatukseksi tekoälyn hyödyntämisen yrityksen johdossa.

Neljännes pitää omien tuttujensa mielipiteitä tärkeämpinä kuin poliitikkojen. Osa olisi jopa valmis antamaan poliittisen päätöksenteon tekoälyn haltuun.

2. Älypuhelinta käytetään tulevaisuudessa vähemmän

Älypuhelimella hoidetaan yhä enemmän arkisia askareita pankkipalveluista saunan lämmitykseen. Tulevaisuudessa näiden toimintojen kuitenkin ennustetaan tapahtuvan entistä useammin automaattisesti, mikä puolestaan vähentäisi ihmisten älypuhelimen näpräämistä. Lähes puolet Ericssonin kyselyyn vastanneista koki viettävänsä liikaa aikaa älypuhelimen ja tietokoneiden ääressä.

3. Autonomiset autot valtaavat pian katukuva

Autonomisia autoja valmistetaan jo, mutta niiden läpimurron odotetaan myös tapahtuvan pian. Moni jalankulkija kokisi liikenteen turvallisemmaksi, jos autot olisivat itsestään ajavia.

4. Matkapahoinvointi yleistyy

Koska itsestään ajava auto ei tarvitse kuskia, arvellaan matkapahoinvoinnin lisääntyvän entisestään. Matkustajat haluavat yhä useammin hyödyntää matkustamiseen kuluvan ajan esimerkiksi elokuvia katsellen tai lukien, mikä pitää katseen luonnollisesti poissa horisontista. Tämä voi aiheuttaa matkapahoinvointia.

5. Lisätty todellisuus korvaavat fyysiset tapaamiset

Virtuaalitodellisuuden uskotaan lyövän läpi monin tavoin lähivuosien aikana. Virtuaalitodellisuutta kokeilleista kolme viidestä on sitä mieltä, että virtuaalitapaamiset vastaavat fyysisisiä tapaamisia. Viime kesänä hittipeliksi noussut Pokémon Go teki lisätystä todellisuudesta tuttua kauraa monelle tavalliselle kuluttajalle. Koska teknologia on nyt tuttua, haluaisi moni kuluttaja hyödytää teknologiaa muuallakin. Kyselyyn vastanneista osa haluaisi lisätyn todellisuuden avulla varoituksen lähestyvistä, vaarallisista ihmisistä, editoida näköpiiristään epämiellyttäviä asioita tai pyyhkiä katukuvasta pois mainokset, jotka eivät heitä kiinnosta.

6. Älypuhelimet saavat ottamaan riskejä

Älypuhelinten avulla voi navigoida, soittaa ja googlettaa, kun ihminen vaikkapa eksyy tai joutuu muuten kiperiin tilanteisiin. Tästä johtuen älypuhelimet saavatkin monen käyttäjän ottamaan enemmän riskejä kuin ilman puhelinta, sillä he luottavat puhelimensa pelastavan monenlaisista pinteistä.

7. Älyvaatteet pian jokaisen vaatekaappiin

Myös puettavaan teknologiaan uskotaan: moni arvelee käyttävänsä älyvaatteita vuoteen 2020 mennessä.

8. Some ei välttämättä yhdistäkään ihmisiä

Erilaiset hakukone- ja sosiaalisen median algoritmit ovat jo jonkin aikaa hakeneet meille informaatiota sen perusteella, mikä meitä kiinnostaa. Tämän on arveltu pienentävän sosiaalisia ympyröitämme ja lisäävän sitä, että voimme elää ”omassa kuplassamme”. Kolmannes vastaajista pitää omia sosiaalisia verkostojaan tärkeimpinä tiedonlähteinään. Vain neljännes luottaa aina perinteisiin uutiskanaviin tai sanomalehtiin.

9. Yksityisyys puhuttaa

Yksityishenkilön tietoturva puhuttaa jatkuvasti lukuisten tietovuotojen myötä. Lähes puolet kyselyyn vastanneista haluaa käyttää vain salattuja palveluita. Jopa kolmasosa ihmisistä kokee, että hakkerit pääsevät joka tapauksessa halutessaan järjestelmiin käsiksi, joten absoluuttista yksityisyyttä ei enää ole.

10. Yrityksistä tulee IT-yrityksiä

Kun bussi on myöhässä, vertailemme puhelimella otammeko junan, nappaammeko taksin vai saisimmeko kimppakyydin. Kuluttajien mahdollisuudet vertailla ja valita ovat kasvaneet huomattavasti, olipa kyse hotelliyöstä tai taksimatkasta. Se on muuttanut myös yritysten liiketoimintaa: yhä useampi yritys on IT-yritys.

 

Lähde: Ericsson

***


Lue myös:

    Uusimmat