Nämä suomalaiset ovat seurustelleet ulkomaisten tähtien kanssa, katso!

Vuoden kuumimpiin suhdeuutisiin kuuluu eittämättä laulaja Adam Lambertin ja BB-tähti Sauli Koskisen romanssi. Lambert ei ole ainoa, jonka käsipuolessa viihtyy suomalainen. Helmi kokosi yhteen suomalaiset, joilla on ollut kuuluisa rakas.

Historia tuntee niin näyttelijöitä kuin kuuluisia liikemiehiäkin, joiden rakas on kylmästä pohjolasta. Osa pareista on pysynyt yhdessä elämän loppuun saakka.

BB-Sauli ja Adam Lambert

Adam Lambert konsertoi Suomessa viime marraskuussa. Tämän jälkeen Big Brother -ohjelmasta tutuksi tullut Sauli Koskinen kuvattiin useasti maailmankuulun Idols-tähden kanssa. Lambert myönsi jo helmikuussa seurustelevansa, mutta tähti ei tuolloin maininnut poikaystävänsä nimeä. Nykyään pariskunta ei peittele onneaan. Saulista on tullut seurustelun myötä myös maailmalla seurattu julkkis. Koskinen ei kuitenkaan puhu julkisesti yksityiselämästään.

Diili-Janina ja Michael Schumacher

Diili-ohjelmaan kilpailemaan valittu . Pariskunta tapasi, kun Eräkangas opiskeli parikymppisenä Saksassa. Eräkangas muistelee muutaman vuoden pituista suhdettaan hyvillä mielin.

– Hänestä on annettu hyvin väärä kuva. Hän on nöyrä gentlemanni, lämmin ja kiva ihminen. Ei ole laskelmoiva ja kylmä, kuten ihmiset luulevat. Ei ole mitään pahaa sanottavaa hänestä ihmisenä, Eräkangas kertoo MTV3:n haastattelussa.

Lisa Niemi ja Patrick Swayze

Dirty Dancing – Kuuma tanssi -elokuvasta tuttu näyttelijä Patrick Swayze tapasi suomalaissukuisen Lisa Niemen 1970-luvun alussa, jolloin Niemi oli Swayzen baletinopettajana toimivan äidin oppilas. Suhde oli Hollywoodin mittapuulla erityinen, sillä pariskunta oli yhdessä koko Swayzen elämän. Tähti menehtyi vuonna 2009 haimasyöpään kotona läheistensä keskuudessa.

Petri Räisänen ja Lisa Edelstein

Helsingin Astanga Joogakoulun perustaja ja maailmallakin mainetta niittänyt joogaaja Petri Räisänen seurusteli vuosina 2007-2008 House-tähti Lisa Edelsteinin kanssa. R.

– Osa hänestä on sellainen tiukka ja jämpti, mutta taustalla on tietenkin paljon tosi elämäniloista, rentoa ja täysin päinvastaista ihmistä. Ja tosi rauhallista myös – sellaista puhdasta rauhaa, Räiseänen kertoi.

Renny Harlin ja Geena Davis

Ohjaaja Renny Harlinin suhde Thelma ja Loiuse -elokuvasta tuttuun supertähteen Geena Davisiin oli aikoinaan kuuma puheenaihe Suomessa. Näyttelijä otettiin innolla vastaan maassa, joka ei ollut tottunut kansainvälisiin tähtiin. Davis ja Harlin olivat naimisissa vuosina 1993-1998.

Greogory Beck ja Greta Kukkonen

Näyttelijä Greogory Beck oli naimisissa suomalaissukuisen Greta Kukkosen kanssa vuosina 1942-1954. Peck vieraili Suomessakin vuonna 1952 ja hän sai lempinimen "suomalaisten vävypoika". Pariskunta sai liittonsa aikana kolme poikaa, Stephenin, Careyn ja Jonathanin, joka menehtyi vuonna 1975 surullisesti oman käden kautta.

Armi Kuusela ja Albert Williams

Maailman kauneimmaksi naiseksi valittu Armi Kuusela on ollut naimisissa niin kuuluisan filippiiniläisen liikemiehen kuin amerikkalaisen diplomaatinkin kanssa. Filippiiniläisen liikemiehen Virgilio Hilarion hän tapasi vuonna 1953. Pariskunta asettui Filippiineille, jossa Kuusela näytteli kahdessa elokuvassa. Hilario menehtyi vuonna 1975, jonka jälkeen Kuusela tapasi amerikkalaisen diplomaatin Albert Williamsin. Pariskunta on ollut naimisissa vuodesta 1978.

Lue myös:


AVA

Lähteet: Wikipedia, hs.fi, mtv3.fi

Kuvat: Lehtikuva ja Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat