Miten Suomen turvallisuustilanne ja turvallisuusriskit ovat muuttuneet viime vuosina? Sisäministeriö on julkaissut kansallisen riskiarvion, johon on koostettu eri toimijoiden näkemyksiä siitä, mikä uhkaa Suomen elintärkeitä toimintoja juuri nyt ja tulevaisuudessa.
Riski 1: Syrjäytyminen johtaa rikoksiin – ”Syrjäytymässä olevien nuorten miesten osuus kasvaa”
– Eriarvoistuminen ja syrjäytyminen ovat suurimpia perinteisten turvallisuusuhkien kuten rikollisuuden ja sen uhriksi joutumisen taustatekijöitä, raportissa kerrotaan.
Syrjäytymiseen liittyvien rikosten riski kasvaa, sillä väestö eriytyy entisestään. Taloudellisen eriarvoistumisen lisäksi eriarvoistumista nähdään terveydessä ja sivistyksessä.
Päihde- ja mielenterveysongelmat kasautuvat samoille henkilöille. Myös ”heikko fyysinen toimintakyky” lisää raportin mukaan syrjäytymisriskiä.
– Tällä on suoria negatiivisia vaikutuksia myös sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskykyihin.
Riski 2: Trollaaminen ja vaikutusyritykset repivät Suomea – ”Pyritään lisäämään eripuraa”
– Suomeen kohdistuu hybridivaikuttamista, joka voi horjuttaa yhteiskunnan vakautta uusilla ja ennakoimattomilla tavoilla, kerrotaan raportissa.
