Nämä megatähdet tekivät sen mihin kaikki eivät pysty: Hypyn musiikista näyttelemiseen

Osa muusikoista on onnistunut joko siirtymään kokopäiväisesti näyttelijöiksi tai tasapainottelemaan musiikin ja näyttelemisen välillä. Yksi viimeisimmistä loikan tehneistä on One Direction -bändin Harry Styles. David Bowie teki vastaavan hypyn jo 1960-luvulla.

David Bowie on yksi rocklegendoista, joka on onnistunut sekä näyttelijänä että muusikkona. Insider listasi näyttelijöitä, jotka ovat tehneet saman tempun viime vuosina. Heitä ovat muun muassa One Directionin Harry Styles, Justin Timberlake ja Beyonce.

One Direction -bändin laulaja Harry Styles siirtyi ensin soolouralla ja sen jälkeen elokuviin näyttelemään. Hän esiintyy Dunkirk-elokuvassa sotilaana ja on saanut roolistaan ylistäviä arvioita.

Rihanna nousi kuuluisuuteen Jay Z:n levy-yhtiöstä singlellä Pon de Replay. Sen jälkeen hän on myös pokannut kahdeksan Grammy-musiikkipalkintoa. Debyyttinsä elokuvamaailmassa hän teki cameo-roolissa elokuvassa Bring It On: All or Nothing. Hänen ensimmäinen suuri roolinsa oli Battleship-elokuvassa, jossa hän esitti ase-asiantuntijaa.

Laulaja Justin Timberlake  tuli kuuluisaksi poikabändi NSYNC:issä, ja teki ensimmäisen elokuvaroolinsa Model Behavior -elokuvssa ollessaan vielä bändissä. Sittemmin hän lähti soolouralle ja on esiintynyt muun muassa elokuvissa The Social Network ja Friends with Benefits (suomeksi: Vain seksiä).

Myös Beyonce otti haltuunsa näyttelemisen laulamisen ohella. Hän on esiintynyt muun muassa Austin Powers ja Vaaleanpunainen pantteri -elokuvissa.

Artikkeli julkaistiin MTV.fissä ensimmäisen kerran vuonna 2017

Lue myös:

    Uusimmat