Nämä kappaleet soivat eniten vuonna 2017 – Reino Nordin, Luis Fonsi, Ed Sheeran ja Haloo Helsinki! dominoivat

4:52

Haloo Helsinki! -yhtyeen Hulluuden Highway oli vuoden 2017 soitetuin kotimainen kappale. Myös muun muassa Reino Nordinin sekä Robinin ja Nelli Matulan kappaleet soivat paljon.

Haloo Helsinki! esiintyi Helsingin Hartwall Arenalla vuoden 2017 lopulla. Katso yhtyeen videohaastattelu yllä!

Kahden ja puolen vuoden tauolle jäävän Haloo Helsinki! -yhtyeen Hulluuden Highway oli vuoden 2017 soitetuin kappale, tiedottaa säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto.

Teostolle ilmoitettujen musiikin esitystietojen mukaan Hulluuden Highwayta esitettiin vuonna 2017 kaikkiaan yli 12 300 kertaa radiossa, tv:ssä ja keikoilla. Kappale soi tiedotteen mukaan erityisesti kaupallisilla radiokanavilla ja televisiossa ohjelmamainoksissa.

Myös toinen Haloo Helsingin kappale Rakas oli vuoden 2017 soitetuimpien kappaleiden kärkipäässä. Muista kotimaisista kappaleista useimmin soivat Reino NordininAntaudun sekä Robinin ja Nelli Matula yhteiskappale Hula hula.

Kaikesta kaupallisten radioiden soittamasta musiikista 33 prosenttia oli kotimaista tuotantoa.

Ulkomaisista kappaleista eniten soivat maailmanlaajuiset jättihitit: Ed SheeraninShape of You, Luis FonsinDespacito ja Katy PerrynChained to the Rhythm.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja