Nämä asiat yhdistävät ihmisiä, jotka pysyvät vanhana terveenä

Elämäänsä mielekkäänä pitävät ja positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvat iäkkäät näyttäisivät pysyvän fyysisesti muita paremmassa kunnossa. Yhdysvaltalaistutkimuksen havainto vahvistaa näyttöä psyykkisten seikkojen merkityksestä iäkkäiden terveydessä.

Havainnot julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä, ja ne perustuvat lähes 6 000 yhdysvaltalaisen 60–70-vuotiaan terveystietoihin.

Osallistujien kävelynopeus ja käden puristusvoima mitattiin tutkimuksen alussa sekä uudelleen nelivuotisen seurannan päättyessä. Käden puristusvoima on tutkimusten perusteella hyvä keino arvioida kehon vanhenemista ja heikkenemistä.

Kun tiedot toimintakyvystä yhdistettiin osallistujien arvioihin heidän elämänsä mielekkyydestä, tutkijat havaitsivat toimintakyvyn säilyneen hyvänä sitä todennäköisemmin, mitä mielekkäämpänä osallistuja elämäänsä ja tulevaisuuttaan piti.

Elämän mielekkyyttä arvioitiin kysymyksillä, joilla kartoitettiin muun muassa elämänasennetta ja tavoitteita. Mielekästä elämää elävillä oli elämässä selvä suunta ja tavoitteet, ja he kokivat nykyhetken lisäksi myös menneisyytensä mielekkääksi ja merkitykselliseksi.

Tulokset ovat osoitus psyykkisen hyvinvoinnin ja elämänasenteen merkityksestä iäkkäiden terveydessä. Ne viittaavat myös siihen, että panostamalla tähän osa-alueeseen monet voisivat pysyä paremmassa fyysisessä kunnossa pitempään.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Miten estän aivoinfarktin? 

Tästä keskusteltiin Studio55.fi-ohjelmassa neurologian professori Markku Kasteen kanssa toukokuussa 2015. Katso haastattelu!

Miten estän aivoinfarktin? 25:30

Lue myös:

    Uusimmat