Nämä asiat tiedetään Lahden mystisestä henkirikoksesta – jo viisi vangittuna taposta

Poliisi epäilee viittä henkilöä Lahdessa joulukuun alussa tapahtuneesta taposta. Poliisi on tapahtumista erittäin vaitonainen.

Tutkinnanjohtaja Jari Kiiskinen Hämeen poliisista kertoi perjantaina MTV Uutisille, ettei tutkinnallisista syistä voi kommentoida tapausta juurikaan.

– Voin kertoa vain se, mitä olen jo aiemmin julkisuuteen kertonut. Eli uhri ei ole lapsi vaan aikuinen mies ja sekä uhri että epäillyt ovat paikkakuntalaisia, Kiiskinen sanoi MTV:lle.

Henkirikos tapahtui joulukuun alkupuolella. Aluksi poliisi arvioi tapahtuma-ajankohdaksi 1–13. päivä joulukuuta, mutta sittemmin tekoajaksi on täsmentynyt 6.–11. joulukuuta.

Poliisi ei avaa sitä, miksi tekoaika on näin pitkä. Myöskään siihen poiliisilta ei saa toistaiseksi vastausta, missä teko tapahtui tai millä tavalla poliisi uskoo sen tapahtuneen.

Kaikki muutkin kysymykset jäävät tällä hetkellä ilman vastausta.

Todennäköisin syin

Epäillyistä neljä on miehiä ja yksi nainen. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi 31-vuotiaan naisen ja 27-vuotiaan miehen todennäköisin syin taposta epäiltynä 19. joulukuuta.

Perjantaina 22. joulukuuta käräjäoikeus jatkoi epäiltyjen vangitsemisia, nyt vuorossa olivat 30-vuotias mies ja kaksi 35-vuotiasta miestä. Oikeus vangitsi myös tämän kolmikon todennäköisin syin epäiltynä taposta.

Oikeus määräsi syytteen noston määräpäiväksi syytteen nostamisen määräpäiväksi toukokuun puolivälin.

Lue myös:

    Uusimmat