Mies houkutteli koulumatkalla olleen 7-vuotiaan metsään etsimään kissaa ja raiskasi

Kolmekymppinen mies sai tuomion useista lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut Mikko Matias Virtasen kolme vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta, kahdesta seksuaalisesta kajoamisesta lapseen ja kolmesta yrityksestä kajota lapseen seksuaalisesti. 

Teot ovat tapahtuneet Lahdessa kuluvan vuoden kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana.

Houkuttimena "kadonnut kissa"

Kaikissa tapauksissa mies oli houkutellut koulumatkalla olleita lapsia metsään etsimään kissaa. 

Lapsenraiskauksessa mies onnistui houkuttelemaan metsään kaksi 7-vuotiasta lasta. Metsässä mies pyysi toista lasta riisumaan housut, ja hän oli kosketellut suullaan tai kielellään lapsen sukuelintä. Teko päättyi siihen, kun lapsi kielsi miestä jatkamasta.

Lapsenraiskausta koskevasta asiasta mies kertoi oikeudessa, että hänen tarkoituksenaan oli välttää lasten pelästyttäminen ja järkyttäminen, siksi hän oli kertonut heille kissan etsimisestä. Teko metsässä oli miehen mukaan kestänyt pari sekuntia.

Kolmen vuoden vankeustuomion lisäksi Virtanen joutuu korvaamaan uhreilleen yli 15 500 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat