Nälkäisten lasten määrä kasvaa Afrikassa

Nälkäisten määrän arvioidaan kasvavan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, sen sijaan Pohjois-Afrikassa trendi on laskeva.

Kansainvälisen ruokapoliittisen tutkimuslaitoksen (IFPRI) raportti varoittaa, että nälkää näkevien lasten määrä Afrikassa kasvaa seuraavien 20 vuoden aikana yli kolmella miljoonalla, ellei mantereen maatalouspolitiikassa tapahdu mittavia muutoksia.

-Lasten aliravitsemus lisääntyy. Vuoteen 2025 mennessä nälkä voi olla jokapäiväistä liki 42 miljoonalle lapselle, kertoo IFPRI:n johtaja Joachim von Braun. YK:n vuosituhattavoitteiden mukaan nälkää näkevien lasten määrä pitäisi vuoteen 2015 tultaessa puolittaa.

IFPRI arvioi nälkäisten määrän kasvavan Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, sen sijaan Pohjois-Afrikassa trendi on laskeva. Tilannetta pahentavat heikko hallinto, puutteellinen infrastruktuuri ja vähäiset investoinnit maatalouteen.

Raportissa kuitenkin arvioidaan, että jos maatalouteen panostettaisiin Afrikassa vuositasolla noin neljä miljardia euroa nykyistä enemmän, voitaisiin nälkäisten lasten määrää vähentää nykyisestä noin 38 miljoonasta jopa alle kymmeneen miljoonaan seuraavien kahden vuosikymmenen aikana.

Raportista kertoi nigerialaislehti Vanguard.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat