Näitkö jo videon, jolla pennuistaan erotettu koiraemo "itkee"? Totuus voi olla täysin toisenlainen

Vaikka video vaikuttaa liikuttavalta, kyseessä ei välttämättä ole koskettava perhetapaaminen.

Netissä jo vuosia kiertänyt video tuo kyynelet silmiin: koiraemo saa pentunsa vierelleen, ja sen silmästä vierähtää kyynel. Muun muassa Relay Hero -sivuston jakamaa videota mainostetaan todisteeksi siitä, että koirakin kykenee itkemään.

Video on otsikoitu ”koira itkee aitoja kyyneliä, kun sen pennut pelastetaan”. Vuonna 2015 julkaistun videon alkuperä ei ole selvillä.

Vaikka video vaikuttaa liikuttavalta, totuus voi olla täysin toisenlainen. Kuten moni omistaja tietää, koira voi ulista ja itkeä töihin lähtevän perheenjäsenensä perään ääneen, mutta kyyneleitä se ei vuodata. Terveet koiran silmät ovat kirkkaat, eivätkä ne vuoda.

– Koirat eivät itke, te idiootit... Ihmisten kyky inhimillistää koiria on uskomatonta. Koirilla on monia tapoja osoittaa surua. Ne vain eivät itke, kuten me, Youtube-kommentoija costa200 suomii.

Jos silmä vuotaa, syy voi olla esimerkiksi tulehdus, silmän ärsytys, tukkeutunut kyynelkanava tai jopa väärä ruoka. Barkpost-sivuston mukaan emokoiran oireet viittaavat tukkeutuneisiin kyynelkanaviin. Mikäli koira on aiemmin elänyt kodittomana, se päässee nyt eläinlääkärin tutkittavaksi, sivusto huomauttaa.

Jatkuvasti vuotavat silmät ovat oire jostakin. Jos koira rapsuttaa silmiään, ne vuotavat tai rähmivät runsaasti tai koira aristaa valoa, se tulee viedä eläinlääkäriin.

 

***


Lue myös:

    Uusimmat