Yhdysvaltain ilmavoimat päätti poimia hävittäjien suorituskykyennätykset omiin nimiinsä. Sitä varten se muokkasi hävittäjästä tehopakkauksen, jonka ennätyksiä ei sittemmin rikottu.
Tiistaina ensilentonsa lentänyt Boeing F-15EX edustaa jo neljättä sukupolvea koneesta, joka rakennettiin kylmän sodan huippuvuosina ilmaherruushävittäjäksi: koneeksi, jolla tuli olla rahkeita ottaa ilmataistelussa mittaa mistä tahansa vastustajasta, joka itäblokilla oli tarjota.
Heinäkuussa 1972 ensimmäistä kertaa lentänyt ja Yhdysvaltain ilmavoimien palvelukseen marraskuussa 1974 tullut alkuperäinen kahdella Pratt & Whitney F-100 -moottorilla varustettu F-15A (kaksipaikkainen versio nimettiin B:ksi) oli ensimmäinen yhdysvaltalaiskone, jonka teho-painosuhde on enemmän kuin 1. Kone pystyi kiihdyttämään jopa 90 asteen nousussa. Vaakalennossa koneen huippunopeus on 2,5 Machin luokkaa.
Vastaavasti koneen siipikuorma, eli massa suhteessa siipipinta-alaan on verraten pieni, mikä tekee koneesta hyvin liikehtimiskykyisen.
Maalitkin pois nopeuden tieltä
Tämä tarjosi mahdollisuuden rikkoa hävittäjäkoneiden suorituskykyennätyksiä. Osa koneen nousukykyä mittaavista ennätyksistä oli valmistaja McDonnell Douglasin - joka sittemmin on fuusioitunut Boeingiin – aiemman F-4 Phantomin hallussa, mutta osa kiusallisesti Neuvostoliiton MiG-25:llä. Eihän semmoinen käynyt päinsä.
Niinpä Yhdysvaltain ilmavoimat otti yhden alkupään F-15A -koneyksilöistä ja modifioi koneen maksimaalista suorituskykyä varten. Tämä tehtiin poistamalla koneesta kaikki tarpeettomaksi katsottu painolasti, esimerkiksi tutka ja aseistus. Kaiken huipuksi konetta lennettiin metallivärissä, sillä maalikerroksetkin olisivat lisänneet painoa.