Näistä syistä jokaisen naisen tulisi käydä lääkärissä

Usein lääkäriin tulee hakeuduttua vasta silloin, kun keho oirehtii. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta olisi kuitenkin ensisijaisen tärkeää, että tietyt rutiiniasiat tarkastetaan lääkärissä, vaikka minkäänlaisia oireita ei olisikaan.

AVA kokosi yhteen asiat, jotka jokaisen naisen olisi syytä käydä säännöllisin väliajoin tarkastuttamassa lääkärillä – vaikka näkyviä oireita sairauksista tai muista ongelmista ei olisikaan.

Rinnat

Rintasyövän sairastaa joka kahdeksas suomalainen nainen ja siksi rinnoista huolehtiminen ja niiden tarkkaileminen on tärkeää. Naisten on tärkeää tutkia rintansa sekä itse että käydä tiettyyn ikään tullessaan mammografiassa eli rintojen röntgentutkimuksessa.

Mammografiassa on hyvä noin parin vuoden välein kun 45 vuoden ikä on saavutettu. Suomalaiset 50-69-vuotiaat naiset saavat joka toinen vuosi kutsun mammografiaseulontaan.

Kohdunkaula

Gynekologisen irtosolukokeen eli Papa-kokeen tarkoitus on kohdunkaulansyövän ja sen esiasteiden tutkiminen. Kokeen avulla saadaan myös hyödyllistä tietoa valkovuodon syistä ja mahdollisista gynekologisista tulehduksista. Naisten on syytä hakeutua oma-aloitteisesti papa-tutkimukseen, vaikka erityistä syytä huoleen ei olisi.

Ensimmäinen papa-näyte suositellaan otettavan muutaman vuoden vuoden kuluttua yhdyntöjen aloittamisesta. Suomessa toteutetaan asetuksen mukaisesti myös Papa-seulontaa: naiset saavat kutsun viiden vuoden välein 30–60 vuoden iässä. Joissakin kunnissa kutsun saavat myös 25- tai 65-vuotiaat. Seulonnan on osallistujalle maksuton.

Kolesteroli

Korkea kolesteroli on Suomessa kansantaudin maineessa ja jo nuorena kolesteri voi näyttää merkkejä siitä, että ruokavaliota olisi paremman terveyden nimessä tulevaisuudessa syytä parantaa. Parikymppisenä olisi syytä mittauttaa omat kolesteroliarvot. 40 ikävuoden rajapyykin ylityttyä kolesterolia seurataan tiiviimmin.

Luomet

Jokaisen olisi syytä käydä lääkärillä näyttämässä tasaisin väliajoin luomiaan, etenkin, jos niissä tapahtuu muutoksia ja niitä ilmestyy kerralla paljon. Rutiininomainen tarkastus on pieni vaiva siitä, että säästyy parhaassa tapauksessa ihosyövältä.

Luomia omalla iholla on hyvä tarkkailla säännöllisesti. Jos luomet muuttuvat, kutiavat, ärtyvät tai reagoivat muuten poikkeuksellisesti, on syytä varata aika lääkärille, joka tarkastaa, että kaikki on varmasti kunnossa eikä syytä huoleen ole.

Näkö

Silmälaseja käyttävien olisi syytä käydä tarkastamassa näkönsä vuoden välein. Jos silmälaseja ei tarvitse, on oma näkö syytä tarkastaa kahden vuoden välein. On turha jäädä odottelemaan päänsärkyä, kun muutoksiin näössä voidaan reagoida jo hyvissä ajoin.

Kuulo

Kuulon testaaminen on tärkeää 50 ikävuoden jälkeen, sillä iän karttuessa kuulo alkaa usein hitaasti heiketä. Jos korvat ovat vuosien mittaan olleet esimerkiksi meluhaittojen vuoksi koetuksella, on kuulo syytä testata jo aiemmin.

Hampaat

Hammaslääkäriä olisi tärkeää pitää rutiinina, joka hoituu myös silloin kun erityistä huolenaihetta ei ole. Vuosittain olisi tärkeää tarkastaa hampaiden ja ienten kunto ammattilaisella, sillä suun kunto on kokonaisvaltaisen terveydenkin kannalta tärkeä.

Lue myös:

AVA

Kuvat: Colourbox

Lähteet: Health.com, Terveyskirjasto.fi, Terveystalo.com

Lue myös:

    Uusimmat