Brittiläinen Daily Mail kertoo Shona Sibarysta, jonka mielestä koirat eivät ole elinikäisiä kumppaneita. Hän on ostanut neljässä vuodessa lukuisia pentuja, joista hän on luopunut kun pennut ovat lakanneet olemasta söpöjä.
Shona Sibary kertoo hankkiutuvansa koiristaan eroon heti kun niistä alkaa olla liikaa vaivaa.
– Tiedän, että ihmisiä kauhistuttaa se, miten huonosti sitoudun koiriin. Koiranhan pitäisi olla elinikäinen ystävä. Onhan se siihen asti, kunnes siitä tulee ärsyttävä ja alkaa varistaa karvaa pitkin sohvaa.
Daily Mailin mukaan Sibary myöntää, ettei hänen sitoutumisongelmansa ole ihan normaalia.
– Olen usein ajanut useita kilometrejä ostamaan satojen puntien hintaista pentua. Vain kuukausia myöhemmin, olen kääntänyt selkäni sille, ja antanut pennun pois. Myönnän tämän olevan outoa, mutta ei ole ketään niin ihastunutta kosteasilmäisiin pentuihin kuin minä.
Jos Facebook-upotus ei toimi, katso se täältä
Kaikki tietävät koiranpentujen söpöyden verrattuna aikuisiin koiriin, mutta Sibaryn mielestä hänen tilansa on erilainen. Aluksi hän on onnensa kukkuloilla uuden pennun vuoksi, mutta tilanne muuttuu heti ongelmien ilmaantuessa.
– Samalla hetkellä, kun asiat käyvät hankaliksi, en ikävöi koiratonta aikaa niin kuin joku muu samassa tilanteessa oleva saattaisi. Sen sijaan mietin, että jossain on varmasti toinen, minulle sopivampi pentu.
