Nainen löysi takin taskusta tonnien setelinipun – palautti omistajalle: "Tuntuu hyvältä toimia oikein"

Jennifer palautti asiakkaalle suuren summan rahaa, jota tämä ei ollut edes tajunnut hukanneensa.
Indianalaismies sai säästönsä takaisin vain myymälähenkilökunnan rehellisyyden vuoksi. Jennifer Kimes palautti asiakkaalle suuren summan rahaa, kertoo ABC7.
Jennifer työskentelee kirpputorilla ja oli käymässä läpi vaatelahjoituksia, kun hän havaitsi erään lahjoitustakin taskussa tavattoman määrän rahaa.
– Joskus sitä löytää purukumia, kuvan tai kauppalistan, Jennifer sanoo.
Tämän takin taskussa oli kuitenkin seteleitä 7000 dollarin arvosta.
Palautti rahat
Jennifer säikähti. Hän pani rahat kassakoneen sisään turvaan ja soitti pomolleen kertoakseen, mitä oli tapahtunut. Sitten hän soitti takin lahjoittaneelle miehelle.
Jenniferin mukaan mies kertoi piilottaneensa säästönsä takkiin ja unohtaneensa asian ajan kuluessa.
– Hän oli äärettömän kiitollinen. Äärettömän, valtavan kiitollinen, Jennifer kuvaa.
"Se, että toimii oikein, on palkitseva"
Jennifer ei saanut löytöpalkkiota, mutta hän ei toiminut rahan takia.
– Se, että toimii oikein, on palkitsevaa. Tuntuu sisäisesti hyvältä toimia oikein, eikä mikään voi olla yhtä erityistä kuin tuo hyvä tunne sisälläsi, Jennifer kuvaa.
Hän huomauttaa, että kyse on myös rehellisyydestä.
– Kun tekee tällaista työtä, täytyy olla rehellinen. Ja tehdä oikein.
Lähteet: Kynt1450.com, ABC7chicago.com
Uusimmat
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:54
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
08:35
Kotimaan numerosta tulevat ulkomaan huijaussoitot kuriin – uusi suodatus otettiin käyttöön
-
Lataa lisää