Näin varas markkinoi saalistaan nettisivustoilla

Poliisi epäilee vartijan anastaneen Vantaan Hobby Hallista yli puolentoista vuoden aikana noin 100 000 euron arvosta elektroniikkaa.

Sittemmin varas myi tavaroita huomattavasti halvemmalla suosituilla internet-sivustoilla, kuten huuto.net:ssä ja tori.fi:ssä.

– Uusia tuotteita on myyty jopa satoja euroja halvemmalla kuin mitä niiden oikea hinta olisi. Esimerkiksi Applen Ipad 3:a kaupattiin 390 eurolla, rikoskomisario Markku Helenius kertoo.

Tuotteen hinta liikkuu kaupoissa noin 500 eurossa.

Helenius toivoo kuluttajilta kriittisyyttä täysin uusia tavaroita kohtaan, joita myydään netissä halvalla ja ilman kuittia.

– Rehellisillä ihmisillä on yleensä tarjota kuitti uusista tuotteista. Tässä tapauksessa myyjällä on ollut ilmeisesti peitetarina, jolla kuittien puuttumista on selitetty ostajille, Helenius toteaa.

Vaikea löytää

Heleniuksen mukaan kaikkia varastettuja tavaroita ei välttämättä voida jäljittää.

– Niitä on vaikea löytää, koska osa on voitu myydä jo eteenpäin. Lisäksi se työllistää paljon. Luultavasti firma hakee menettämäänsä summaa vahingonkorvauksina varkauksien tekijältä.

Osa varastetuista tavaroista on jäljitetty sarjanumeroiden ja koodien avulla.

– Tällaisissa tapauksissa poliisilla on oikeus takavarikoida löydetty tuote ostajalta lunastuksetta. Se on ostajallekin ikävä tapaus.

Vartijan epäilleen varastaneen Hobby Hallista elektroniikkalaitteita vuosien 2012 ja 2013 aikana. Hobby Hallissa yritettiin selvittää tavaroiden häviämistä ensin omin voimin, kunnes turvauduttiin poliisin apuun.

Vartija on myöntänyt syyllistyneensä varkauksiin. Jutun tutkinta on vielä kesken.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat