Näin Trump puhui vuotuisessa linjapuheessaan: Korosti hallintonsa taloudellisia saavutuksia, soimasi Venäjää ja ylisti suhteitaan Pohjois-Korean Kimiin

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on peräänkuuluttanut State of the Union -linjapuheessaan odotetusti yhteistyön ja kompromissien tarvetta. Kongressiin kokoontunut yleisö osoitti suosiota Trumpin avatessa puheensa rakentavaan sävyyn.

Trump kehui vuolaasti hallintonsa taloudellisia saavutuksia viimeisen kahden vuoden ajalta ja sanoi onnistuneensa luomaan miljoonia uusia työpaikkoja ja nostamaan palkkoja.

Trump vakuutti saavansa rakennettua kiistellyn rajamuurin Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Presidentti luonnehti puheessaan tilannetta rajalla hälyttäväksi ja vaati kongressilta kompromissia kiistan ratkaisemiseksi.

– Nyt on kongressin aika näyttää maailmalle, että Yhdysvallat on sitoutunut lopettamaan laittoman maahanmuuton, hän sanoi.

Trump ei puhunut mitään hätätilan julistamisesta. Hätätilan turvin hän voisi mahdollisesti kävellä muurin rahoituksessa kongressin yli. Kyseinen julistus mitä todennäköisimmin haastettaisiin oikeudessa, minkä on arvioitu hillitsevän Trumpin haluja ryhtyä siihen.

Presidentti myös arvosteli puheessaan "naurettavia puolueellisia tutkintoja". Aiemmin hän on syyttänyt etenkin käynnissä olevaa Venäjä-tutkintaa puolueellisuudesta ja kutsunut sitä noitavainoksi.

Trumpin mukaan "Yhdysvalloissa on meneillään taloudellinen ihme, jonka vain typerät sodat, politiikka ja naurettavat puolueelliset tutkinnat voivat pysäyttää".

Trump ja Pohjois-Korean Kim tapaavat kuun lopulla Vietnamissa

Presidentti kertoi puheessaan tapaavansa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin 27.–28. helmikuuta Vietnamissa. Trump kehui suhteitaan Kim Jong-uniin hyviksi. Trump myös sanoi uskovansa, että jos häntä ei olisi valittu presidentiksi, Yhdysvallat olisi nyt sodassa Pohjois-Korean kanssa.

Ulkosuhteista puhuessaan Trump käsitteli myös Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä kauppasotaa. Aiempien linjaustensa mukaisesti Trump sanoi, että Kiina ei saa enää "varastaa yhdysvaltalaisia työpaikkoja ja vaurautta". Trump kuitenkin lisäsi, ettei syytä tilanteesta Kiinaa, vaan oman maansa aiempaa johtoa.

Yhdysvallat ja Kiina neuvottelevat parhaillaan uutta kauppasopimusta. Maat yrittävät saada aikaan sopimuksen ennen maaliskuun alkua, jolloin Yhdysvallat on uhannut nostaa tuontitullejaan 10 prosentista 25 prosenttiin. Kauppasodan syvenemisen pelätään horjuttavan entisestään maailmantaloutta. Maiden delegaatiot pitivät viime viikolla kaksipäiväiset neuvottelut Washingtonissa.

Venäjä sai jälleen haukkuja ohjussopimuksen rikkomisesta

Venäjän osalta Trump totesi, että Yhdysvalloilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä Venäjän kanssa solmimastaan keskimatkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta. Trump perusteli jo aiemmin ilmoitettua vetäytymispäätöstä sillä, että Venäjä on toistuvasti rikkonut ohjussopimuksen ehtoja. Trump myös totesi, että Yhdysvallat keskittyy nyt ohjustorjuntajärjestelmän kehittämiseen.

Trumpin mukaan Yhdysvallat on valmis neuvottelemaan uuden ohjussopimuksen, mutta haluaa muut maat kuten Kiinan mukaan. Trump uhkasi, että jos sopimusta ei synny, Yhdysvallat laittaa ohjustorjuntaan ja -tekniikkaan paukkuja paljon enemmän kuin muut maat.

Presidentti uskoo ratkaisuun Afganistanin konfliktissa

Afganistanissa Taleban-järjestön kanssa käytyjä rauhanneuvotteluja Trump kutsui rakentaviksi. Trump sanoi uskovansa, että Afganistanin pitkässä konfliktissa voidaan saavuttaa poliittinen ratkaisu.

Puheessaan Trump myös sanoi, että äärijärjestö Isis on käytännössä lyöty Irakissa ja Syyriassa. Yhdysvaltojen joukot Syyriassa on Trumpin mukaan aika toivottaa tervetulleeksi kotiin, vaikka taistelu Isisiä vastaan jatkuu. Tällä kertaa Trump ei puhunut tarkemmin vetäytymisen aikataulusta.

Trump on jo aiemmin ilmoittanut suunnitelmistaan vetää amerikkalaisjoukot pois Syyriasta ja Afganistanista.

Puheella vaikea ajankohta

Trump piti puheen hankalassa raossa. Takana on Yhdysvaltain historian pisin hallinnon sulku, joka ei päättynyt presidentin haluamalla tavalla. Trump ei saanut rahoitusta vaatimalleen Meksikon muurille. Edustajainhuone on siirtynyt demokraattien käsiin, ja presidentin kannatusluvut ovat jääneet noin 40 prosenttiin.

Samalla Trump on saanut kritiikkiä myös republikaanien riveistä suunnitelmistaan vetää Yhdysvaltain joukot pois Syyriasta ja Afganistanista. Kaiken kukkuraksi erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkinnan huhutaan olevan loppusuoralla. Muellerin tiimi tutkii Trumpin presidentinvaalikampanjan yhteyksiä Venäjään.

Alun perin Trumpin piti pitää puheensa jo tammikuun lopussa, mutta edustajainhuoneen puhemies, demokraattien Nancy Pelosi lykkäsi sitä liittovaltion hallinnon ollessa suljettuna.

Puheen viivyttämisen katsottiin olevan yksi Pelosin keino saada Trump taipumaan hallinnon avaamiseen ilman tämän hamuamaa rahoitusta Meksikon rajamuuria varten.

Jokavuotinen State of the Union on presidenteille yksi vuoden tärkeimmistä tilaisuuksista, sillä suorana televisioitavaa puhetta ovat paikalla kuulemassa sekä senaatti että edustajainhuone ja muitakin Yhdysvaltain hallinnon huomattavia henkilöitä, kuten korkeimman oikeuden tuomareita. 

Lue myös:

    Uusimmat