Houkuttaako torkuttaminen joka aamu enemmän ja enemmän, vaikka illalla suunnitelmat aikaisen herätyksen toteutukselle olivat selvät? Oletko vakuuttunut siitä, ettei herääminen aikaisin aamulla tule koskaan olemaan heiniäsi? Asia voi muuttua, jos on valmis näkemään hieman vaivaa.
Harvat nauttivat aamuista, sillä usein oma sänky tuntuu houkuttelevammalta kuin päivän haasteet. Esittämällä oikeita kysymyksiä ja muuttamalla rutiineja on kuitenkin mahdollista muuttua – edes vähän enemmän – aamuihmiseksi.
Vesittääkö väsymys aikeesi herätä?
Usein suunnitelma aamun aikaiselle heräämiselle vesittyy nopeasti, sillä aamulla uni tuntuu tärkeämmältä kuin etukäteen tehdyn suunnitelman noudattaminen. Jotta herääminen helpottuisi, olisikin erityisen tärkeää muistaa pitää heräämisaikaa suunniteltaessa mielessä myös aamun väsymys.
– Tärkeä heräämiseen vaikuttava tekijä on se, että noudatetaan kropalle luontaista vuorokausirytmiä, unitutkija Leon C. Lack Flindersin yliopistosta Australiasta kertoo.


