Näin tarkistat naapurin verotiedot kotoa käsin! Verohallinto pyytää, ettei tänä vuonna kukaan marssi verotoimistoon

1:34
Tänä vuonna ei kannata marssia verotoimistoon. Tarkasta verotiedot kotoa käsin näin!

Tiistaina 3. marraskuuta koittaa taas veropäivä, jolloin suomalaisten tuloverot tulevat julkisiksi. Verohallinto toivoo, että paikalla asioimisen sijaan ihmiset kyselisivät verotietojen perään puhelimitse. 

Veropäivänä Verohallinnon toimipisteet ovat kuhisseet niin toimittajia kuin yksityishenkilöitäkin, jotka etsivät asiakaspäätteiltä ihmisten verotietoja maakunnan, nimen ja syntymävuoden perusteella.

Verotoimistot ovat tänäkin vuonna auki, mutta koronan vuoksi Verohallinto toivoo, että tietoja ei lähdettäisi etsimään paikan päältä. 

– Meillä on verotoimistoissa ja palvelupisteissä rajoitettuja aukioloaikoja. Rajoitamme myös väkimäärää. Kenenkään ei tarvitse tulla verotoimistoon selvittämään tietoja, Verohallinnon viestintäjohtaja Kati Kalliomäki kertoo.

Kalliomäki suositteleekin, että tiedusteluissa kannattaa turvautua tänä vuonna puhelimeen.

– Olemme varautuneet tähän poikkeukselliseen veropäivään satsaamalla puhelinpalveluun ja palveluun verkossa. Olemme irrottaneet noin 50 ihmistä palvelemaan journalisteja, ja mitä tulee tavallisiin kansalaisiin, niin puhelin on tällä hetkellä paras vaihtoehto, Kalliomäki kertoo.

Kalliomäki haluaa muistuttaa, että veropäivä ei ole suinkaan ainoa päivä, jolloin tietoja pääsee tarkastelemaan. Edellisvuoden verotietoja on mahdollista kysellä verohallinnolta ympäri vuoden.

MTV Uutiset seuraa veropäivää tiistaina 3. marraskuuta. Uutisointi alkaa jo varhain aamulla MTV3-kanavan Uutisaamussa, mtvuutiset.fi:ssä sekä MTV Uutiset Livessä. Kaikki verouutiset löydät täältä.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja