Mainos

Näin Salkkarit-hahmoja kuvailtiin ennen sarjan alkua: "Kaiken mitä hän saavutti, hän teki äitinsä vuoksi"

1:46

Salatut elämät on 20 vuodessa esitellyt katsojille valtavan määrän henkilöhahmoja. Alkuperäiset hahmot luotiin jo ennen kuin näyttelijöitä oli valittu rooleihin. 

Katso artikkelin yltä videolta tuore kohtaus Salkkareista!

Vastikään löytyneessä Salattujen elämien alkuperäisessä käsikirjoituksessa kuvaillaan piiruntarkasti kaikki sarjan ensimmäisten jaksojen hahmot. Jokaiselle on keksitty luonne, tausta ja tarina, joista hahmot sittemmin ovat kehittyneet. 

Osa hahmoista noudattaa käsikirjoituksessa laadittua kuvausta, osasta kirjoitus paljastaa aivan uusia puolia.

Näin hahmoja kuvailtiin 20 vuotta sitten:

Hanna Salin, 30

"Hanna on erittäin iloinen siitä, että hänen on onnistunut saada itselleen valmis perhe, niin sanoakseen. Hän tuntee välittömästi sitä läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, jota jäi kaipaamaan lähdettyään maaseudulta suuren lämminsydämisen perheensä parista. Ja kuitenkin hänellä on sellainen epäilys, ettei hän itse ole riittävän hyvä Jukalle."

"Hanna suhtautuu työhönsä erittäin vakavasti ja kokee helpotukseksi sen, ettei hänen tarvitse hoivailla Jukkaa ja tämän lapsia kotiin tullessaan. --- Ehkä Hannan biologinen kello joskus alkaa raksuttaa – toistaiseksi näin ei ole vielä käynyt."

"Hanna alkaa tuntea olevansa enemmän Aleksin ikätoveri kuin Jukan, ja joutuvansa lähemmäksi Aleksia tunneperäisest – ja lopulta myös fyysisesti."

Laura Kiviranta, 28

"Ulkonäöltään huomiota herättävä ja epäsovinnainen. Onnistuu näyttämään viehättävältä siitä huolimatta, ettei yleensä välitä pukeutumisesta eikä ehostuksesta."

"Siitä huolimatta, että hän on täydellisyyden tavoittelija työssään, hänen elämänsä muut alueet ovat kaikki sotkuisia ja epäjärjestyksen vallassa."

"Laura on onnettoman avioliiton ainoa lapsi. --- Hän ei ollut ainoastaan "Isin pikku tyttö", vaan pikemminkin se poika, jota avioliitosta ei ollut syntynyt."

"Laura ei ole koskaan kertonut kenellekään lapsensa isän nimeä, antaen vanhempiensa mieluummin uskoa, että lapsi oli juopuneen kertatapaamisen seuraus. Niinä harvoina kertoina, kun Laura käy lasta tapaamassa, tämä luulee Lauran olevan hänen sisarensa."

​​​​​​​

Ismo Laitela, 48

"Ismon äitinsä synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyvät varhaiskokemukset ovat jättäneet hänen tunne-elämäänsä paljon syvemmät arvet kuin hän on valmis myöntämään."

"Teini-iän saavutettuaan Ismo oli täydellisesti takertunut äitiinsä. Kaiken, mitä hän saavutti, hän teki äitinsä hyväksi. --- Valitettavasti tämä kuoli sydänhalvaukseen juuri Ismon saatua ensimmäisen työpaikkansa mainostoimittajana. Ismon tunneperäinen suhde äitiinsä oli niin syvä, ettei hän kyennyt suremaan."

"Isänä rakastava ja uhrautuvainen, mutta myös ankara ja vaativainen. Jos häntä vastustetaan tai petetään, hän saattaa joutua aivan pelottavan raivon valtaan."

"Hän ei muuta toivo, kuin että lapset olisivat hänelle kunniaksi. Hänen omat henkilökohtaiset ja uraan liittyvät vastoinkäymisensä ovat saaneet hänet entistä päättäväisemmin pitämään huolen siitä, että nämä onnistuvat siinä missä hän ei onnistunut."

Salatut elämät MTV3-kanavalla arkisin kello 19.30

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.