Tällaisia Salkkareiden suosikkihahmoista piti alun perin tulla: "Juho on alistunut siihen, että on isälleen pettymys"

Salatut elämät on 20 vuodessa esitellyt katsojille valtavan määrän henkilöhahmoja. Alkuperäiset hahmot luotiin jo ennen kuin näyttelijöitä oli valittu rooleihin. 

Vastikään löytyneessä Salattujen elämien alkuperäisessä käsikirjoituksessa kuvaillaan piiruntarkasti kaikki sarjan ensimmäisten jaksojen hahmot. Jokaiselle on keksitty luonne, tausta ja tarina, joista hahmot sittemmin ovat kehittyneet. 

Osa hahmoista noudattaa käsikirjoituksessa laadittua kuvausta, osasta kirjoitus paljastaa aivan uusia puolia.

Näin hahmoja kuvailtiin 20 vuotta sitten:

Jenni Vainio, 23

"Jenni on Scarlett O'Haran helsinkiläinen vastine. Hän on älykäs ja eloisa, alituiseen makeaa elämää etsivä ja niin ollen sisarensa Katjan täydellinen vastakohta."

"Hän aikoo ryhtyä matkatoimistovirkailijaksi, mutta pääasiassa vain siitä syystä, että sen kautta on luvassa ilmaisia matkoja. Hän ei ole kiinnostunut uusiin kulttuureihin tutustumisesta, mutta uusiin paikkoihin matkustamisen hän kokee jännittävänä elämyksenä."

Saku Salin, 18

Käsikirjoituksessa hahmolle on vielä kaavailtu nimeä Juho Sirén. 

"Useimmat ihmiset pitävät Juhoa uhmapäisenä ja seurallisena, koska se on julkisivu, jonka hän maailmalle näyttää."

"Ihmiset eivät kuitenkaan näe tätä nuorta miestä kiusaavia turvattomuuden tunteita ja hänen itseensä kohdistuvia epävarmuuden tunteita."

"Juho on alistunut siihen, että on isällensä pettymys. Eikä hänen äitinsäkään selvästikään hänestä paljon tuntunut välittäneen, eihän tämä muuten olisi lähtenyt tiehensä. "

"Hän pitää kiinni läheisestä suhteestaan sisareensa, mutta ennen pitkää tuo erityinen yhteys tulee katkeamaan. Jonakin päivänä Silja tulee luopumaan ärtyisyydestään ja veljestään, ja Juho tulee jälleen tuntemaan jääneensä syrjään."

Seppo Taalasmaa, 54

"Aikoinaan pitkä ja lihaksikas, nyt ylipainoinen ja kaljamahainen. Voimakas, muttei ketterä eikä energinen. Ei välitä ulkonäöstään."

"Useimmat ihmiset, jotka kuulevat Sepon paasaavan taloudellisista ja sosiaalisista mielipiteistään, pitävät häntä idioottina. Heidän mieleensä ei hetkeksikään juolahda, että aihe on Sepolle täysin merkityksetön; tärkeintä on kanssakäyminen ihmisten kanssa."

"Viisain päätös, minkä Seppo on koskaan tehnyt, oli mennä naimisiin Ullan kanssa. Seppo oli hyvännäköinen nuori mies Ullan ensi kertaa tavatessaan. Alkuun heillä oli äärimmäisen fyysinen suhde, mutta tämä on heikennyt hänen muiden voimiensa ohella. Hänellä on tapana keksiä jokin tekosyy tai olla muistavinaan jotakin, mitä hänen piti tehdä niinä harvoina kertoina, jolloin Ullan halut nykyään heräävät. Mutta Ullaa ei voi pitkään pitää loitolla." 

Lue myös:

    Uusimmat