Näin moni meistä kärsii seksiongelmista – ja tällaisia ne ovat

Studio55.fin kyselystä selvisi, että seksielämän ongelmia on ollut jopa 74 prosentilla pareista. Yleisin ongelma on haluttomuus, joka vaivasi etenkin naisia. Myös erektio-ongelmat masensivat monessa makuuhuoneessa.

Studio55.fin seksikyselyn tulokset paljastavat, että seksielämän ongelmat ovat yllättävän yleisiä. Aikuisten parisuhteita piinaavat niin haluttomuus, erektio-ongelmat kuin esimerkiksi vaihdevuosienkin tuomat pulmat.

Vain reilu viidennes vastaajista ilmoitti, ettei heillä ole ollut ongelmia seksin saralla. Näistä onnellisista suurin osa oli ollut yhdessä kumppaninsa kanssa vasta alle viisi vuotta.

Lähes puolet naisista ei saa orgasmia

Tulokset myös paljastavat, että naisista vain reilut puolet, 56 prosenttia, sai yhdynnässä aina tai lähes aina orgasmin, kun taas miesten kohdalla luku oli noin 90 prosenttia. Naisista siis yli 40 prosenttia ei saanut orgasmia koskaan, nykyisin tai sai vain harvoin.

– Kumppania ei kiinnosta se, miten minäkin saisin seksistä jotain irti.

– Seksi on ollut kumppanille omien halujen tyydyttämistä.

Lieko tämä syy vai seuraus, mutta haluttomuus vaivasi etenkin naisia. Syiksi siihen mainittiin niin väsymys, lasten syntymät kuin suoranainen mielenkiinnon menettäminenkin. Joillain pareilla halut ja toiveet eivät kohdanneet. Myös uskottomuus vaikutti halukkuuteen: monen kohdalla luottamuksen myötä olivat menneet seksihalutkin.

– Kun 30 avioliitovuoden jälkeen saa tietää, että miehellä ollut rakastajattaria koko avioliittoajan, niin eipä siinä enää haluja ole.

– Ei tunne nautintoa kuten ennen, siitä seuraa joskus haluttomuutta.

– Ei naisella, joka ei enää lisäänny, tarvitse olla seksihaluja. Sehän olisi luonnotonta.

Seksi loppui sairauteen

Moni koki seksielämässään myös fyysisiä ongelmia. Erektiohäiriöiden ja vaihdevuosivaivojen lisäksi myös muut sairaudet ja rasitukset vaikuttivat seksin sujumattomuuteen.

– Kun ei seiso, niin ei seiso. On jotensakin työlästä saada kumppani sisäänsä, menee melkein työnteoksi.

– Eturauhasen höyläyksen jälkeen on makuuhuoneessa ollut hiljaista.

Toisinaan ongelmat ovat olleet ohimeneviä, mutta joidenkin kohdalla sairaus on tappanut seksielämän lopullisesti.

– Puoliso sairasti sydänkohtauksen, ja siitä seurasi ohimenevästi potenssiongelmia. Niistä on kuitenkin päästy yli ja potenssi on palautunut.

– Minun rakkauteni ja miehen kyky loppuivat sairauden takia.

Varsinaisten sairauksien lisäksi myös vanheneminen ja muuttunut ulkonäkö latistavat tunnelmaa makuuhuoneissa.

– Ongelma on mieheni kuviteltu vanhuus. Ikää on 63 vuotta, mutta hän luulee olevansa jo vanhempi, ettei tarvitse enää!

– Toistakymmentä vuotta nuorempi mieheni taitaa olla tulossa vanhaksi, ja itsellänikin sairaudet joskus haittaavat.

– En halua olla koskaan ilman vaatteita ukon nähden.

– Kumpikin olemme välillä vähän "vanhuksia".

Ongelmat seuraavat sänkyyn

Uskottomuuden lisäksi muut elämän ongelmat kuten työttömyys, alkoholin käyttö ja kiire heijastuivat makuuhuoneen puolelle. Parisuhdeongelmat kuten riitely, luottamuspula ja henkinen väkivalta aiheuttivat pulmia myös petipuuhissa.

Joidenkin vastaajien seksielämä oli kaatunut kumppanin puutteeseen.

– Kumppani kuoli 17 vuotta sitten, eikä uutta ole löytynyt.

Kuvat: Colourbox.com

Kyselyyn osallistui Studio55.fi-sivustolla 15.–20.3.2012 yhteensä lähes 800 yli 50-vuotiasta vastaajaa.

64 prosenttia heistä oli naisia ja 36 prosenttia miehiä. 51 prosenttia vastaajista oli 55−64-vuotiaita, 25 prosenttia alle 55-vuotiaita, 22 prosenttia 65−74-vuotiaita ja 2 prosenttia yli 75-vuotiaita.

Lue myös:

    Uusimmat