Näin laulaja Sara Siipolan perhe suhtautuu artistin suosioon: "Teini-ikäinen sisareni häpeää minua"

Näin laulajatähti Sara Siipolan elämä on muuttunut julkisuuden myötä 7:17
Katso laulaja Sara Siipolan koko haastattelu MTV Uutiset Livessä!

Suomalaisen musiikkitaivaan uusi valopilkku, laulaja Sara Siipola, totuttelee parrasvaloihin ja odottaa esikoisalbuminsa julkaisua.

Rohkee sydän -menestyshitillään suomalaisten tietoisuuteen nousseen Sara Siipolan matka laulajaksi on ollut varsin värikäs. Laihialta kotoisin oleva 23-vuotias laulaja päätti lähteä musiikkiopistoon valmistuttuaan merkonomiksi.

 – En ikinä kuvitellut, että (musiikkiura) olisi realistinen. Sitten mietin, mitä voisin menettää, jos en kokeile, Siipola tuumasi MTV Uutisten suorassa lähetyksessä.

Päätös kannatti, sillä ensi vuoden alussa ilmestyy esikoisalbumi, jonka nimeä laulaja ei halua vielä paljastaa.

– Olen inspiroitunut albumilla itsensä kanssa kamppailusta, ja toki siinä käsitellään myös parisuhdeongelmia.

Perhe on vahvasti läsnä

Kaiken keskellä oma perhe on ollut Siipolan suurin tuki. Varsinkin äidin neuvo on jäänyt mieleen.

– Mikä olisi pahin juttu, mitä voisi sattua? Sitten mietin, että niinpä, eihän minulle ole mitään menetettävää, Siipola muistelee.

Hän kertookin koko perheen totuttelevan musiikkiuran tuomaan julkisuuteen. Varsinkin omat vanhemmat elävät vahvasti muusikon arjessa mukana ja ovat kiinnostuneet, missä Siipola esiintyy.

– Minusta tuntuu, että teini-ikäinen siskoni häpeää minua, laulaja naurahtaa.

Lue myös:

    Uusimmat