Näin kesytät remmiräyhääjän – katso kolme tapaa harjoitella koiran ohittamista

Näin kesytät remmiräyhääjän ja ohitat toiset koirat turvallisesti 3:05
Katso video: Kolme tapaa harjoitella toisen koiran ohittamista lenkillä!

Koiran räyhääminen remmissä lenkin aikana on stressaava tilanne niin itse koiralle kuin hihnan toisessa päässä olevalle ihmisellekin. Toisten koirien ohituksia onkin syytä harjoitella remmiräyhääjän kanssa.

Lenkille kannattaa varautua pullean herkkupussin kera, sillä ohituksia tulisi harjoitella pitkäjänteisesti.

Eläinten käyttäytymisen väitöskirjatutkija ja koirakouluttaja Anna Sydänheimon mukaan remmirähjäämisen taustalla voi olla turhautuminen tai aiemmat huonot kokemukset.

– Remmirähjäämisen taustalla voi olla useampi syy, esimerkiksi pelko. Koiralle on voinut tapahtua joku ikävä asia, esimerkiksi toinen koira on käynyt kimppuun, Sydänheimo Pawsiteamista sanoo.

– Toinen syy voi olla turhautuminen. Monesti päästämme pentuja moikkailemaan hihnassa. Kun pentu kasvaa eikä enää pääsekään, niin siinä tulee turhauma ja kierrokset nousevat.

Katso yllä olevalta videolta kolme tapaa, kuinka remmirähjäämisen kitkemistä voi harjoitella!

Räyhäämisestä ei tule rangaista 

Räyhäämisestä ei tulisi rangaista koiraa, sillä jo valmiiksi pelottavasta tai negatiivisesta tilanteesta tulee koiralle entistä ikävämpi, jos koiraa esimerkiksi riuhtaisee hihnassa rajusti tai tuottaa sille muutoin kipua.

– Siinä tilanteessa koiralla on jo se ikävä tunnetila, niin jos siihen vielä lisätään kipua, niin se vahvistaa koiralle sitä ajatusta, että ohitukset ovat pelottavia.

Pahimmassa tapauksessa koiran kurittaminen epäonnistuneen ohitustilanteen jälkeen voi siis pahentaa tilannetta, eikä edesauttaa kohti sujuvampia ohituksia.

Ohitustilanteita helpottavat myös oikeat varusteet. Remmirähjäämiseen taipuvaisille koirille suositellaan valjaita kaulapannan sijaan.

–  Hyvin istuvat valjaat ovat tärkeät. Jos koirasta tuntuu, että se kuristuu siinä ohitustilanteessa, niin voi hyvin olla, että siitä seuraa vielä voimakkaammat reaktiot.

Sydänheimo suosittelee kaupunkiolosuhteissa hihnan kiinnittämistä valjaiden etuosaan. Tällöin koira ei pääse vetämään ihmistä nurin vaikkapa liukkaalla kelillä tai jos tulee muita äkkinäisiä liikkeitä.

Entä kannattaako koirien antaa "moikata" toisiaan lenkillä? Lue tästä.

Mitä tehdä, kun "on jo liian myöhäistä"?

Videoilla esitetyistä tukitoimista huolimatta koirien kohtaaminen lenkkipolulla voi silti johtaa räyhäämiseen. Silloin on Sydänheimon mukaan parasta yrittää mennä nopeasti ohi ja rauhoittaa tilanne sen jälkeen.

– Tilanteen jälkeen tulee panostaa siihen, että koira pystyisi palautumaan. Riippuen koirasta se voi olla esimerkiksi haistelua tai juoksemista.

Haistelua voi edistää esimerkiksi heittämällä useamman namin maahan koiran etsittäväksi.

Entä voiko remmiräyhääjä koskaan päästä eroon tukitoimista ja ohittaa toiset koirat ilman ongelmia?

–  Periaatteessa voi, mutta täytyy muistaa, että koirat ovat eläimiä ja tilanteet ovat erilaisia. Se on kuitenkin pitkä prosessi, jota täytyy harjoitella paljon ja säännöllisesti, Sydänheimo muistuttaa.

Ohituskoulutuksen tarkoituksena onkin luoda koiralle sellainen olo, että toisten koirien ohittaminen on turvallista, eikä siinä tapahdu mitään pelottavaa.

Myös muut tulee huomioida ulkona

Vaikka oma koira ei olisikaan remmirähjääjä, niin Sydänheimon mukaan on kohteliasta ottaa huomioon arat ja räyhäämiseen taipuvaiset koirat. 

Tällöin remmiräyhääjän on helpompi onnistua toisen koiran ohittamisessa.

–  Jos näkee, että toisella on haastavaa niin voi antaa tilaa ja välttää sitä, ettei tule täysillä tai liian läheltä ohi. Meillä on kapeat jalkakäytävät, niin sekin auttaa vastaan tulevaa koiraa, jos hieman koukkaa ohitse.

Ota opit talteen onnistuneisiin ohitukseen yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat