Näin kasvisi säilyvät hengissä lomamatkan ajan
Kahden viikon Kreikan-matka häämöttää edessä, mutta miten kesäkukat pärjäävät loman yli? Arno Kasvin mukaan kukat voivat kestää kyllä viikon loman ajan, mutta kahden viikon reissua varten kasvit tarvitsevat hoitajan. Jokainen voi kuitenkin edesauttaa kukkiensa kestävyyttä pienillä toimenpiteillä.
Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhurina toimiva Arno Kasvi suojelee omia silmäteriään kesäharjoittelijoilta. Hän laittaa kasvit isompaan ruukkuun, jonka alle hän levittää lekasoraa ja laittaa vettä.
– Kun on kauemmin pois, kukat säilyvät hengissä, vaikka niitä olisi unohdettu kastella.
Lisäksi myös altakastelumatto on ollut Kasvilla käytössä. Se on toiminut miehen mielestä oikein hyvin. Kasvi on valmis käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja, jotta puutarhan arvokkaimmat yksilöt säilyisivät kesälläkin hengissä. Etenkin puutarhassa kasvava tikankontti olisi liian suuri menetys, mikäli se löytyisi kuihtuneena Kasvin palattua lomalta.
– Meillä on uniikkeja lajeja, joita on idätetty pari vuotta. Harjoittelijoilla ei ole vielä kokemuksen tuomaa varmuutta, eikä ammattitaito ole vielä niin huipussaan.
Kasvin vinkit lomavalmisteluihin:
1. Jos käytettävissäsi on oma puutarha, laita kaktukset, paksulehtiset mehikasvit omenapuun alle suojaan auringolta. 2. Ota altakastelumatto käyttöön, se toimii hyvin. Toinen pää laitetaan veteen ja ruukut laitetaan toiseen päähän ilman alusvatia. 3. Voit myös laittaa ruukkukasvit isompaan ruukkuun. Levitä pohjalle kerros hiekkaa tai lekasoraa ja kaada sinne vettä. Kasvit imevät sieltä vettä, mutta huomioi, että pohjassa pitää olla reikä. 4. Pyydä kastelijaa huomioimaan, että kasvisi saattavat kaivata erilaista hoitoa kuin hänen omansa. Esimerkiksi sillä, onko kasvi muoviruukussa vai saviruukussa, on merkitystä kastelun kannalta. Saviruukusta haihtuu vettä, mutta muoviruukusta ei. |
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää