Näin kasvatetaan somehitiksi noussut ikkunakurkku

Miten kasvatetaan suosikiksi noussut ikkunakurkku? 7:59
Miten kasvatetaan suosikiksi noussut ikkunakurkku?

Somehitiksi nousseen ikkunakurkun voi idättää vaikka vessapaperirullassa.

Ruotsissa somehitiksi noussut fönstergurka on saapunut Suomeen. Ikkunakurkku on nimensä mukaisesti kodin ikkunalla kasvava kurkku. Runsas kasvis luo kauniin viherelementin kotiin.

– Tässä kun puhuttiin kurkkuverhoista, minunhan oli tietysti pakko siihen ryhtyä, puutarhuri Leona Aho-Ryhänen totesi Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Hän suosittelee istutukseen puutarhamultaa; ruukun lisäksi kurkun voi istuttaa vaikkapa vessapaperirullaan itämään. Ikkunalla kasvaa oma ikkunakurkkulajikkeensa.

– Niiden täytyy olla itsepölyttyviä, Aho-Ryhänen sanoo.

Ikkunakurkun voi istuttaa kerrostalokotiinkin. Katso yllä olevalta videolta, miten kurkku istutetaan, ja millaisia lajikkeita kannattaa valita!

Katso myös: Koska on oikea aika uudelleenistuttaa viherkasvit?

Koska on oikea aika uudelleenistuttaa viherkasvit? Aina ei kannata odottaa kevääseen:"Jos kasvi voi huonosti..." 1:32
Asiantuntija kertoo, miksi aina ei kannata odottaa kevääseen saakka uudelleenistutusta.

Lue myös:

    Uusimmat