Näin Jussi Halla-aho kommentoi pormestariehdokkuuttaan: "Helsinkiä vaivaa mammuttitauti"

Jussi Halla-aho toivoo, että hänen ilmoituksensa lähteä ehdokkaaksi Helsingin pormestariksi nostaisi kuntavaalien äänestysaktiivisuutta.

Helsingin uusi pormestari valitaan keväällä kuntavaalien jälkeen. Nykyinen pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on ilmoittanut, ettei hae jatkokautta pormestarina.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo, ettei hänen ilmoituksensa ehdokkuudesta ollut reaktio Vapaavuoren ilmoitukseen.

– Olimme alun perin päättäneet tämän päivän ehdokkuuden julkaisupäiväksi.

Suhtautuu skeptisesti Helsingin pormestarimalliin

Halla-aho kertoo, että perussuomalaiset pyrkii realisoimaan myös Helsingissä mahdollisimman suuren osa siitä potentiaalisesta kannatuksesta, joka puolueella on. Hän kuitenkin myöntää Helsingin olevan vaikea toimintaympäristö väestörakenteensa vuoksi.

Helsingin pormestarimalliin perussuomalaiset suhtautuu Halla-ahon mukaan skeptisesti.

– Sillä on pyritty ohjaamaan kohti kaksipuolueasetelmaa, jossa äänestetään kahden suurimaan puolueen ehdokkaan välillä. Se ei ole optimaalinen, mutta kun se on otettu Helsingissä käyttöön, niin katsomme, että meidän syytä lähteä kisaan mukaan.

Neljän vuoden välein vaaleilla valittavassa kaupunginvaltuustossa on 85 jäsentä. Perussuomalaisilla on nykyisessä Helsingin valtuustossa viisi jäsentä. Valtuuston suurin puolue on tällä hetkellä kokoomus, jolla on 24 paikkaa. Seuraavana on vihreät 21 paikalla. Perussuomalaiset ovat tällä hetkellä valtuuston viidenneksi suurin ryhmä RKP:n kanssa. Molemmilla puolueilla on valtuustossa saman verran jäseniä.

Uskoa parempaan tulokseen

Edelliset kuntavaalit menivät perussuomalaisilla heikosti koko maassa. Nyt Halla-aho uskoo, että puolue tekee paremman tuloksen ja toivoo, että oma ehdokkuus pormestariksi kasvattaisi myös äänestysaktiivisuutta Helsingissä.

– Kannatus nuorten parissa on kehittynyt hyvään suuntaan. Pitää esittää perussuomalainen vaihtoehto uskottavasti ihmisille. Peruslinjauksilla, jotka erottavat meidät muista puolueista on huomattavan paljon kysyntää myös Helsingissä.

Halla-ahon mukaan Helsinkiä vaivaa mammuttitauti.

– Helsingin johdolla on ollut tavoitteena kilpailla maailman metropolien kanssa väestön määrästä. Tarkoittaa ulkomailta Helsinkiin tulevaa muuttoa, joka kuormittaa palveluita ja palveluiden rahoituspohjaa. Suhtaudumme tähän suuntaukseen kielteisesti ja haluamme pysäyttää sen.

Lue myös:

    Uusimmat