Näin juhannuksena soitettiin hätäpuheluita – ruuhkahuiput pidensivät vastausaikoja

Hätäkeskukseen soitettiin juhannustorstai-iltapäivän ja juhannussunnuntain aamun välisenä aikana noin 25 000 hätäpuhelua. Luku on samansuuntainen kuin viime vuonna vastaavan aikaan.

Tavallisena kesäviikonloppuna hätäpuheluita vastaanotetaan hätäkeskuksiin yhteensä keskimäärin noin 21 500 kappaletta. Tähän verrattuna juhannuksen hätäpuheluiden määrä oli koko maassa 16 prosenttia suurempi.

– Eniten hätäpuheluita vastaanotettiin Oulun hätäkeskuksessa, kun verrataan hätäpuheluiden määrää kyseisen hätäkeskuksen normaalin kesäviikonlopun puhelumäärään, kertoo hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Nieminen.

Oulun hätäkeskuksessa vastaanotettiin yhteensä 4 101 hätäpuhelua torstain ja sunnuntain välisenä aikana.

Juhannuksen ruuhkapiikit hidastivat vastaamista

Juhannusajalle tyypillinen haaste ovat yksittäiset ruuhkahuiput hätäpuheluiden määrässä, jolloin vastausajat voivat venyä normaalista.

- Torstai-iltapäivän ja sunnuntai-aamun välisenä aikana noin 90 prosenttiin hätäpuheluista kyettiin vastaamaan 10 sekunnissa. Myös normaalina kesäviikonloppuna vastaava prosenttiluku on ollut 90, Nieminen kertoo.

Ruuhkahuiput osuvat yleensä perjantaille puoleenpäivään sekä keskiyölle. Puhelut keskittyvät muutenkin perjantaille, lauantain ollen tilastojen valossa jopa normaalia kesälauantaita hiljaisempi.

Matkailijat eivät osaa kertoa hätäkeskukselle sijaintiaan

Pääasiassa hätäpuhelut koskivat pääosin yleistä häiriökäyttäytymistä, johon useasti liittyi runsas alkoholin käyttö.

- Rattijuopumukset ja liikenneonnettomuudet näkyivät juhannuksen vietossa. Osa tehtävistä oli normaalia pitkäkestoisempia, sillä etenkään monet matkailijat eivät osanneet kertoa sijaintiaan, Nieminen kertoo.

Nieminen suositteleekin lataamaan älypuhelimeen 112 Suomi -mobiilisovelluksen, joka mahdollistaa soittajan sijaintitiedon välittymisen automaattisesti hätäkeskuspäivystäjälle.

Lue myös:

    Uusimmat