Näin Jenni Haukio saa muuttaa Mäntyniemeä mieleisekseen

Mäntyniemen tuleva emäntä saa vapaat kädet yksityispuolen sisustamiseen.

Tuleva presidenttipari muuttaa virka-asuntoon maaliskuussa. Tuolloin Suomen tuleva presidenttipari saa uudeksi kodikseen hulppean virka-asunnon, joka sisältää niin virallisen edustuspuolen kuin yksityispuolen.

Mäntyniemessä neliöitä riittää, sillä se sisältää edustustiloja 916 neliön edestä, asuintiloja 680 neliötä ja toimistotilojakin 424 neliötä.

Edustustilat pitävät sisällään sisääntulohallin, 24 hengen ruokasalin, pari salonkia, presidentin työhuoneen, neljä muuta työhuonetta aputiloineen sekä keittiön. Edustuspuolen sisustus on suunniteltu tarkasti jo suunnitteluvaiheessa ja se on yhtenäinen kokonaisuus, jota talon uusi emäntä ei voi muuttaa mieleisekseen.

Yksityisissä tiloissa tuore talon emäntä voi kuitenkin sisustaa hänen ja presidentin tilat oman maun mukaan, vaikkei presidenttipari mitään varsinaista määrärahaa sisustamiseen valtiolta saakaan.

Presidentinkansliasta kerrotaan, että yksityispuolen tiloja voi sisustaa omien mieltymysten mukaan ja sinne voi tuoda myös omia kalusteita, jos pariskunta näin haluaa. Mäntyniemessä on kuitenkin jo valmiina upeat, pääsääntöisesti suomalaista designia olevat kalusteet, joten tuoreen presidenttiparin ei tarvitse raijata varsinaista muuttokuormaa Mäntyniemeen.

Erilliset makuuhuoneet

Privaattipuoli pitää sisällään hallin, olohuoneen, ruokailuhuoneen, presidentin 40 neliön makuuhuoneen ja presidentin puolison 16 neliön makuuhuoneen ja puolison työhuoneen. Yksityispuolella on lisäksi kaksi muuta makuuhuonetta, keittiö ja sauna pulahdusaltaineen.

Presidenttipari saa näin uudeksi kodikseen varsinaisen lukaalin, jossa tilaa riittää. Tulevalla presidenttiparilla on erilliset makuuhuoneet, mutta tiettävästi tuoreen pariskunnan ollessa kyseessä, presidentin puolison makuuhuone saattanee jäädä tyhjäksi, ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, tuleeko 16 neliön makuuhuoneesta tulevaisuudessa lastenhuone, sillä pariskunnallahan ei ole yhteisiä lapsia.

Tuleva presidenttipari voi myös elää varsin normaalia elämää hulppeasta elinympäristöstä huolimatta. Jenni ja Sauli voivat halutessaan kokata itselleen ruokaa privaattipuolen keittiössä tai pyytää siihen myös apua.

– Presidenttiparilla ei ole varsinaisia palvelijoita Mäntyniemessä, vaan he voivat halutessaan pyytää henkilökuntaa avukseen arjen askareihin, presidentinkansliasta kerrotaan.

Kansliasta ei suostuta paljastamaan, kuinka paljon presidentti Halosella on ollut apunaan henkilökuntaa Mäntyniemessä. Presidentinkansliassa työskentelee 70 työntekijää ja luku pitää sisällään kaikki työntekijät lehdistöassistentista Kultarannan puutarhuriin.

Sauli Niinistö astuu virkaan tasavallan 12. presidentiksi 1. maaliskuuta. Presidentin virkakausi kestää kuusi vuotta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat