Näin islamin tutkija kommentoi Ruotsin Malmön protesteja: "Tavallaan mellakoihin osallistuneet kävelivät ansaan"

Ruotsin Malmössä sadat ihmiset mellakoivat perjantaina illalla protesteissa. 

Protestit alkoivat sen jälkeen, kun Malmössä poltettiin muslimien pyhä kirja Koraani.

MTV Uutiset Live tavoitti Uppsalan yliopiston islamilaisen teologian professorin Mohammad Fazlhashemin, jonka mukaan vielä perjantaina aamupäivällä uskottiin, että tilanne olisi rauhoittunut.

– Poliisi oli keskustellut islamilaisten seurakuntien kanssa, ja Paludanin pääsy maahan oli estetty. Toivoimme, etteivät provokaatiot johtaisi pelätynlaiseen lopputulokseen. 

Rasmus Paludan on tanskalaisen äärioikeistolaisen puolueen puheenjohtaja, jolle Ruotsi antoi kahden vuoden maahantulokiellon.

Koraanien polttamiset kuitenkin toteutuivat, ja niitä myös potkittiin Malmössä.

– Se johti siihen, että tilanne riistäytyi käsistä. Seurakuntien johtajat toivoivat tilanteen pysyvän rauhallisena, Fazlhashemi sanoo. 

Malmössa asuu tuhansia muslimeja

Fazlhashemin mukaan imaamit ja muut johtajat tiesivät, että provokaattorit halusivat aiheuttaa mellakoita. 

– Heidän aikomuksenaan oli osoittaa, että muslimit ovat väkivaltaisia ja etteivät he pysty osoittamaan mieltään sivistyneesti. 

– He yrittivät osoittaa, etteivät muslimit kuulu tänne. 

Fazlhashemi muistuttaa, että Malmössä asuu useita tuhansia muslimeja, joista noin 300 osallistui mellakoihin. 

– Tavallaan mellakoihin osallistuneet kävelivät ansaan, joka heille oli viritetty. 

Medialla ollut suuri vaikutus

Fazlhashemi sanoo, että islamiin kohdistetulla aggressioilla on pitkä historia.

– Sillä miten muslimeja on käsitelty koulukirjoissa ja mediassa, on ollut iso vaikutus. Maailmalla on myös ollut useita konflikteja, joissa muslimit ovat olleet osallisina. 

– Myös sillä on vaikutusta, että muslimeja käsitellään ryhmänä, joka toimii aina samalla tavalla. Joskus terroristijärjestöistä tehdään kokonaisen uskonnon edustajia. 

Tällä on Fazlhashemin mukaan valtava vaikutus siihen, miten ihmiset suhtautuvat islaminuskoisiin ja ulkomaalaisiin. 


Lue myös:

    Uusimmat