Näin ikäännyt kauniisti – lue helpot vinkit!
Varsin usein unohtuu, että ikä näkyy muuallakin kuin kasvoissa – ja muu keho voi jäädä helposti huomiotta. Ota nämä helpot nuorentavat tavat osaksi kauneusrutiinejasi!
Suojele käsiäsi
Kerääntyneet vuodet näkyvät helposti käsissä, sillä niiden iho altistuu yllättävän paljon UV-säteilylle. Pyri suojaamaan käsiesi ihoa kesäisin riittävällä aurinkorasvalla tai hansikkailla. Kädet ovat säteilylle alttiina monissa ulkoilupuuhissa ja arjen toimissa: puutarhanhoidossa, urheiluharrastuksissa, autoillessa ja vaikkapa mökkipuuhissa. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan UV-säteily aiheuttaa 90 prosenttia ikääntymisestä.
Kädet keräävät yllättävän paljon huomiota – pääosassa ne ovat esimerkiksi kättelyssä tai elehtimisessä.
Hoida hiuksiasi
Ikääntymisen myötä hiukset eivät kenties ole niin paksut, pehmeät tai kiiltävät, kuin mitä ne ovat nuoruuden kukoistuksessaan – harmaantumisesta puhumattakaan.
Ihmisen vanhetessa hiuksen kasvu hidastuu jonkin verran. Osa karvatupista jopa lopettaa hiusten kasvattamisen, joka johtaa hiusten ohenemiseen. Melaniinin tuotannon väheneminen puolestaan aiheuttaa harmaantumista.
Ikääntyminen on helpompaa, kun hyväksyy, ettei keho enää ole samanlainen kuin nuorena. Sama pätee hiuksiin: se kampaus ja tyyli, mikä sopi täydellisesti 80- ja 90-luvuilla, kannattaa viimeistään nyt unohtaa. Taiteile itsestäsi tyylikäs sillä, mitä sinulla on nyt.
Varmista, että leikkaus imartelee kasvojesi muotoa. Älä sorru raskaaseen tyyliin, joka piilottaa piirteesi. Jos ongelmasi on hiusten oheneminen, leikkauta hiuksesi kerroksittain. Kerrostus lisää tukkaan tuuheutta – liian tasainen leikkaus voi myös näyttää hyvin ankaralta.
Jos taas suurin huolesi on harmaiden peitto, älä lankea liian tummaan hiusväriin. Luonnottoman tumma hius voi näyttää mauttomalta ja harvoin imartelee kantajaansa. Mikäli kuitenkin halajat tummempia kutreja, valitse sama sävy hiukan vaaleampana – tai kokeile syvyyttä antavia raitoja.
Pehmennä kyynärpääsi
Iän karttuessa iho veltostuu. Yksi kiperä kohta, missä ihon ikä paljastuu, on kyynärpää. Voit kuitenkin auttaa asiaa muutoinkin kuin peittelemällä kyynärpäitäsi pitkillä hihoilla.
Kyynärpään iho on usein paksumpaa kuin muualla kehossa, jonka vuoksi se tarvitsee myös hieman enemmän huolenpitoa. Kunnollinen kuorinta auttaa pääsemään eroon sameasta, kuivasta ja hilseilevästä ihosta. Varmista, että käytät kuorintaan hyvälaatuista pesusientä. Jotkin ihotautilääkärit jopa suosittelevat käyttämään glykolihappoa sisältäviä kuorintatuotteita – näin tuote tunkeutuu paremmin ihon läpi.
Kuorinnan jälkeen levitä pehmittävää rasvaa kyynärpään ihoon – mahdollisesti jotain hieman rasvaisempaa kuin mitä käyttäisit muualle kehoosi.
Helli kaulaasi
Kasvojen ihonhoito tavallisesti muistetaan, mutta millainen on kaulan kohtalo? Mikäli haluaa välttää pelätyn kalkkunankaulan, on kaulan ihoa ja dekoltee-aluetta syytä huoltaa säännöllisesti. Kaulan iho on itseasiassa paljon kasvojen ihoa herkempää, joten sen hoitoon kannattaa panostaa.
Ihotautilääkäreiden mukaan kaulan ihoa tulisi hoitaa kasvojen ihon tavoin – kosteusvoide sekä aurinkosuoja toimivat. Suosi ihonhoitotuotteita, jotka sisältävät C-vitamiinia ja kollageenia. Näin vauhditat ihosolukon uusiutumista ja pidät ihon kimmoisana.
Lähde: Huffington Post
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää