Näin hoidat nahkahuonekalujasi – älä päästä nahkaa kuivumaan

Nahkakalusteet ovat arvokkaita ja kestävät hyvin hoidettuina sukupolvelta toiselle. Jotta nahka säilyisi kauniina, sitä täytyy kuitenkin hoitaa. Kari Viinikka Leather Master Oy:stä kertoo, miksi nahkahuonekalujen hoito on tärkeää ja miten huonekaluja kannattaa hoitaa.

– Nahkaa pitää hoitaa siitä syystä, että se on materiaalina elävä, sanoo Kari Viinikka Leather Master Oy:stä.

– Nahkaan kertyy myös likaa, muun muassa hikeä, josta syystä nahkakalusteet pitää puhdistaa. Ennen kaikkea nahkahuonekaluja pitäisi kuitenkin hoitaa siten, ettei nahka pääse kuivumaan, Viinikka kertoo.

Jos nahka pääsee kuivumaan, nahan pintaan tulee ns. hiusmurtumia, kun pinta halkeilee.

Nahan hoito riippuu nahkatyypistä, mutta perussääntönä voidaan Viinikan mukaan pitää sitä, että nahkakaluste puhdistetaan hiestä ja muusta liasta kaksi kertaa vuodessa. Puhdistuksen jälkeen nahka pitää hoitaa ja suojata nahan hoito- ja suojaaineilla.

Viinikan mukaan se, miten nahkaa pitäisi hoitaa, ei riipu nahkan paksuudesta, vaan siitä, miten nahkaa on käsitelty.

– On olemassa niin sanottua viimeisteltyä nahkaa ja viimeistelemätöntä nahkaa. Viimeisteltyä nahkaa ei tarvitse suojata niin ahkerasti, sillä nahan päälle on jo valmistusvaiheessa lisätty viimeistelykerros, joka suojaa paremmin nahkaa. Jos nahka on viimeistelemätöntä, lika pääsee paremmin imeytymään nahkaan.

Viimeistelemättömiä nahkoja ovat muun muassa nupukkinahka ja aniilinahka.

Viinikka sanoo myös, että esimerkiksi hunajavahat eivät välttämättä sovellu nahkahuonekalunahoille siitä syystä, että ne ovat hyvin rasvamaisia. Rasvamaisuuden takia rasva ei pääse imeytymään kunnolla nahkaan vaan jää nahan pintaan.

– Ja jos on kyse viimeistelemättömästä nahasta, nahka voi imeä hunajavahan niin voimakkaasti, että se tummentaa sohvan, sanoo Viinikka.

Viinikka suosittelee, ettei nahkaa koskaan puhdistettaisi kodin yleispuhdistusaineilla. Nahan puhdistukseen ja suojaukseen ei pitäisi käyttää mitään liotinohjaisia tuotteita. Liotinpohjainen tuote voi syövyttää nahan pintaa.

Nahkakalustetta ei kannata sijoittaa liian lämpimään paikkaan.

– Kaluste ei saisi olla esimerkiksi liian lähellä patteria, vaan patteriin pitäisi olla vähintään noin 30 sentin väli, jotta nahka ei pääse kuivumaan, sanoo Viinikka.

Nahkaa ei saisi myöskään sijoittaa suoraan auringonvaloon. Auringonvalossa nahkan väri saattaa haalistua, etenkin aniliininahka on herkkä auringonvalolle.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat