Selvitys: Näin Nokian entisille pomoille on käynyt Microsoftilla

– Seuraavat Nokian johtajat ovat jättäneet paikkansa Nokian johtokunnassa ja siirtyneet Microsoftille kaupan toteutumisen myötä: Stephen Elop, Jo Harlow, Juha Putkiranta, Timo Toikkanen ja Chris Weber, totesi Nokia tiedottaessaan 25. huhtikuuta 2014 Microsoft-puhelinliiketoimintakaupan viemisestä päätökseen.

Tänään vajaat kaksi vuotta myöhemmin edellä mainituista viidestä ex-Nokia-pomosta vain yksi jatkaa enää työtään Microsoftilla.

Neljä viidestä johtokuntalaisesta poistunut kuvioista

Nokian entisen toimitusjohtajan Stephen Elopin ja älylaitteista vastanneen Jo Harlow’n poistumisesta Microsoftilta uutisoitiin näyttävästi kesäkuussa 2015. Samalla Microsoft kertoi muuttavansa strategiaansa puhelimissa, mikä johti myös laajoihin työntekijöiden irtisanomisiin meillä ja maailmalla.

Pitkän linjan Nokia-johtajan Juha Putkirannan poistuminen Microsoftilta ei aikanaan noussut merkittävällä tavalla otsikoihin. Putkirannan lähtö oli luonnollista, sillä hänen vastuullaan oli Nokialta siirtyneen liiketoiminnan integrointi Microsoftiin. Tämän työn valmistuttua Putkiranta ei enää jatkanut Microsoftilla joulukuun 2014 jälkeen, kuten hän LinkedIn-profiiliinsakin on kirjannut.

Aloittaessamme selvittämään Nokian ex-pomojen nykyistä asemaa Microsoftilla, vaikeaksi palaseksi osoittautui Nokialta peruspuhelinten johtajana Microsoftille siirtyneen Timo Toikkasen asema tänään. Toikkasen nykyroolista ei löytynyt medioista tai verkosta muualtakaan minkäänlaista tuoretta tietoa tai osviittaa suuntaan taikka toiseen.

Teknavin sisältökumppani Mobiili.fi voi kuitenkin nyt ensimmäisenä vahvistaa, ettei Toikkanen ole työskennellyt Microsoftilla enää hetkeen.

Nyt ylimmässä laitejohdossa ainoa ex-nokialainen myös ex-microsoftilainen

Ainoana Nokialta Microsoftille siirtyneenä johtokunnan jäsenenä laitteiden parissa työtään yhä jatkaa Chris Weber, joka oli aiemmin Elopin nostama Nokian myynti- ja markkinointijohtaja.

Weber toimii nykyään tittelillä CVP, Mobile Device Sales yhä Microsoftin mobiililaitteiden myynnin johdossa. Ex-nokialaisuuden lisäksi Weber on kuitenkin aiemmalta uraltaan myös ex-microsoftilainen – hän on työskennellyt aiemminkin Microsoftin myyntipuolen tehtävissä.

Ainoana Nokialta siirtyneistä johtokunnanpomoista Microsoftilla on siis onnistunut selviytymään ex-microsoftilainen ja amerikkalainen Weber. Muille kyyti on ollut kylmää.

Toinen Nokia-johdon ex-microsoftilainen, uusia Nokian laitteita lavalla karjuenkin esitellyt puhelinten tuotehallinnasta ja -strategiasta vastannut Kevin Shields, jätti Microsoftin maaliskuussa 2015 viettääkseen aikaa perheensä kanssa.

Nokian markkinointijohtaja uusiin tehtäviin

Nokian johtokunnasta siirtyneen viisikon ohella aivan Nokian ylimmästä johdosta, mutta ei kuitenkaan johtokunnasta, Microsoftille siirtyi myös Nokian markkinointijohtaja Tuula Rytilä, joka varsinkin suomalaisessa mediassa oli eniten esillä kommentoimassa eri asioita ex-Nokia-johdosta Microsoft-kaupan jälkeen.

Nyt Tuula Rytiläkään ei enää Microsoftilla tee työtä suoraan laiteliiketoiminnassa. Hän siirtyi joulukuussa markkinointijohtoon Post-Sale Monetization -ryhmään ja vastaa muun muassa Bing-hakukoneen, Edge-selaimen, Windows- ja Xbox-kauppojen sekä Windowsin kehittäjämahdollisuuksien markkinoinnista.

Rytilän seuraajasta puhelinten markkinointijohdohdossaei ole tietoa.

Microsoftin Windows Phone ja Surface-pomot vahvistaneet asemiaan

Kesäkuussa 2015 ilmoitetussa uudelleenorganisoinnissa Microsoftin laiteliiketoiminta siirtyi samaan yksikköön Windows-käyttöjärjestelmän kanssa (Windows and Devices Group). Sekä Windowsin että laitteet käsittävän yksikön vetovastuu jäi Windows-pomo Terry Myersonin näppeihin.

Myersonin tausta on Windowsin mobiilipuolella. Vuodesta 2011 hän oli Windows Phonesta vastannut johtaja Microsoftilla ennen nousuaan koko Windows-ryhmän johtoon vuonna 2013.

Laitteiden, mukaan lukien Surfacet ja Lumia-puhelimet, osalta toinen merkittävä johtaja Microsoftilla on laitekehitystä vetävä Panos Panay.

Aiemmin Surface-laitteiden kehitystä johtanut Panay nousi vastaamaan Microsoftin koko laitekehityksestä kesän 2015 organisaatiomuutosten myötä. Nykyisin hänen näpeissään ovat Surfacen lisäksi myös puhelinten, Xboxin, Microsoft Bandin sekä Microsoft HoloLensin suunnittelu ja kehitys.

Laajasti julkisuudessa Windows Phonen osalta Nokia-yhteistyön aikana ollut Joe Belfiore, Windows Phonen kehityksestä vastannut johtaja, jäi sapattivapaalle kesällä 2015.

Entisistä nokialaisista puhelinten kehityksessä ylimpänä nykyorganisaatiosta löytyy Matti Hellgren, joka oli Nokian tuotekehityksen vetäjä Salossa ja jatkaa yhä MicrosoftillaCVP Phones Engineering -tittelillä.

Tuotekehityksessä vielä Nokia-osaamistakin

Vuoden 2015 irtisanomisten jälkeen Microsoftille jäi Suomeen laiteliiketoimintaan liittyen vielä noin tuhat henkeä tekemään tuotekehitys-, myynti- ja hallintotyötä.

Tuotekehitys keskitettiin Espooseen ja Tampereelle, ja Salon yksikkö laitettiin kiinni.

Microsoftin puhelinten tuotekehityksessä käytännön työssä ahertaa yhä merkittävä määrä suomalaisia ja laajemmin myös ex-nokialaisia. Vahviten suomalaisosaaminen näkyy erityisesti muun muassa kamera- ja kuvapuolella. Julkisten tietojen mukaan esimerkiksi Eero Salmelin jatkaa yhä Lumioiden kuvauskehityksen johtajana ja Nokian kameraguruksikin tituleerattu Juha Alakarhu tuotekehityksessä.

Aiemmin kuvausohjelmistoista vastannut Samuli Hänninen siirtyi viime toukokuussa GM Phones Program Management -tittelillä vastaamaan laajemmin puhelinten kehityksestä.

Monet Nokian tuotekehittäjistäkin ovat Microsoft-kaupan myötä ainakin väliaikaisesti kuitenkin siirtyneet asemapaikaltaan Yhdysvaltoihin, josta käskyt nykyisin käyvät.

Miltä Microsoftin puhelintulevaisuus näyttää?

Viimeaikaiset huhut Microsoftilta eivät kuulosta lupaavilta laiteliiketoiminnan jatkon eivätkä myöskään jäljellä olevien suomalaistyöpaikkojen suhteen.

Huhutusti tässä kuussa julkistettava edullisen hintaluokan Lumia 650 voisi olla jäämässä jo historian viimeiseksi Lumia-puhelimeksi.

Kertoessaan strategia- ja organisaatiomuutoksistaan kesällä 2015, kertoi Microsoft aikovansa jatkossa panostaa puhelimissa kolmeen eri kategoriaan: 1) huippuluokan puhelimiin Windows-faneille 2) hyvän hinta-laatusuhteen edullisiin vaihtoehtoihin sekä 3) yritysasiakkaille suunnattuihin bisnespuhelimiin.

Huhuttu Surface-puhelin istuisi hyvin huippukategoriaan, mahdollisesti myös yrityksille suunnattuun tarjontaan. Toistaiseksi ei tiedetä, miten mahdollisen Surface-puhelimen kehitystyö on hoidettu ja edennyt. Microsoftin vanhalla Surface-tiimillä on arvioitu kuitenkin olevan siinä aiempaa suurempi rooli – ja ex-nokialaisilla pienempi. Tietty erikoisosaaminen esimerkiksi radioteknologioissa ja muussa kompaktien ja laadukkaiden älypuhelinten teossa Microsoftilla on kuitenkin vain ex-nokialaisten kautta.

Aiemmin kerrotun mukaisesti Microsoftin puhelinvalikoima kapenisi jo vain muutamaan, mahdollisesti 3-6 uuteen puhelinmalliin vuodessa sijoittuen eri edellä mainittuihin kategorioihin.

Paljon loputonta puhetta on riittänyt myös yleensä Microsoftin jatkamisesta puhelimissa ylipäänsä. Monien näkemysten mukaan puhelinliiketoiminta on supistunut niin olemattomaksi, ettei sen jatkamisessa ole enää paljoa mieltä. Vuoden 2015 loka-joulukuun aikana Microsoft kertoi toimittaneensa enää vain 4,5 miljoonaa Lumia-puhelinta, 57 prosenttia vähemmän kuin ennätykselliset 10,5 miljoonan Lumian toimitukset vuotta aiemmin.

Myyntilukujen ohella ongelmallista Lumioille on, että pitkään odotetut uudet lippulaivamallit Lumia 950 ja Lumia 950 XL ovat saaneet myös arvioissa todella kylmän vastaanoton eivätkä ole enää oikein onnistuneet koukuttamaan Lumia-fanejakaan.

Lumioiden etsikkovaihe on viimeistään nyt mennyttä, jos sitä oikein ikinä olikaan.

Nokia-aikoina vielä huikealla volyymilla myydyt peruspuhelimet ovat myös katoamassa kuvasta. Markkinat niille supistuvat, mutta Microsoft tunttuu ajavan niitä alas myös omalla toimettomuudellaan. Ne eivät kiinnosta Microsoftia oikeasti, vaikka muuta voidaan korupuheissa sanoakin. Vielä heinä-syyskuussa 2014 ensimmäisellä täydellä vuosineljänneksellä Microsoftin omistuksessa Nokia-peruspuhelimia toimitettiin 42,9 miljoonaa kappaletta. Nyt vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä määrä putosi jo 22,5 miljoonaan.

Microsoftin liiketoiminnan kokonaisuudessa tärkeimmässä asemassanykypäivänä ovat myös tulevaisuuden lupauksia sisältävät Office ja Azure. Officen ja sen liitännäisten osalta on käynnissä murros asennettavista ohjelmistoista Office 365 -pilven myyntiin. Samoin palvelinpuolella siirrytään Windows Server -lisensseistä Azure-palveluun. Samaan aikaan suuri Windows-liiketoiminta supistuu PC-myynnin kutistuessa. Surface-laitteiden liikevaihto on kuitenkin ollut kasvussa, ja aiemmat hurjat tappiot ovat jääneet pitkälti taakse.

Kertoessaan vuoden 2015 lopun tuloksesta korosti Microsoft tulokseen vaikuttaneen positiivisesti kesällä 2015 ilmoitettu puhelinten strategiamuutos. Pelkästään kylmästi lyhyellä aikavälillä Microsoftin tuloksen kannalta puhelinliiketoiminnan supistaminen tai jopa lopetus kokonaan ovat hyvin positiivisia asioita. Numerot paranevat, kun kroonisesti tappiollista liiketoimintaa skaalataan pienempään kokoluokkaan.

Pidemmällä aikavälillä poistuminen puhelinmarkkinoilta ei kuitenkaan välttämättä olisi strategisesti oikea veto.

Vuosi 2016 tulee kuitenkin tuomaan kuluessaan paljon vastauksia liittyen Microsoftin jatkoon puhelimissa. Tulevaisuuden ja jatkon kannalta ratkaisevassa asemassa saattaa olla tulevan huhutun Surface-puhelimen vastaanotto ja menestys. Huolestuttavaa on, että Windows-puhelinten suurin kompastuskivi on niiden erittäin heikko ja nykyisin jälleen jopa suhteellisesti kilpailijoihin nähden lisääkin heikentyvä sovellustarjonta. Sen muuttamiseksi Surface-puhelinkaan ei pysty tarjoamaan mitään.

Ex-Nokia-pomoille ei Microsoftin laitebisneksessä ole enää jäänyt paljoa sijaa. Tärkeimmät päätökset tekevät pitkän linjan microsoftilaiset nyt ohjelmistojen ohella myös laite- ja puhelinkehityksessä. Ehkä nyt Microsoftilta löytyyhalua yrittää vielä omin ajatuksin Surface-puhelimen kanssa – yrittää toistaa puhelimissa tablettimaisten Surface-laitteiden lopulta keräämä suosio.

Jos Surface-puhelimellakaan ei onnistuta, voitaneen Microsoftille sanoa hyvästit puhelimissa.

Lue myös:

    Uusimmat